Menu

Perhemetsistämme voi ottaa mallia

Aloitimme kehitysapumme metsällä.

Ensimmäinen hanke oli 1965 Tunisiassa, sikäläisessä Remelin metsäkoulussa. Sen jälkeen metsäavun hankkeita on viety Tansaniaan, Etiopiaan, Sambiaan, Ugandaan ja muihin Afrikan maihin.
Yli viisikymmentä vuotta olemme kuitenkin huokailleet, miksi Afrikan maiden metsät häviävät, hyvistä hankkeistamme huolimatta.

Esimerkiksi Etiopiassa luonnonmetsät kattavat enää yhden prosentin maan alasta. Tansaniassa puun tarve 2010-luvulla on 50 miljoonaa kuutiota vuodessa, mutta jäljellä olevat metsät kasvavat vain 18 miljoonaa kuutiota.

Meidän suomalaisten kannattaa katsoa omaa perhetilojemme historiaa. Kutsuimme 1800-luvun puolivälissä saksalaisen ylimetsänhoitaja Edmund von Bergin arvioimaan metsämme. Hänen lausuntonsa kävisi malliksi tämän päivän Afrikan työmatkan kertomukseen: ”Metsän hävittämisessä suomalaiset ovat tuiki taitaviksi oppineet”.

Ylimetsänhoitajan ruotiva raportti oli metsätaloutemme käänne. Vuonna 1886 annettiin metsälaki: ”Metsää älköön hävitettäkö”.

Pinta-alaltaan ja puun käytöltään ratkaisevien perhemetsien paimeniksi perustettiin 100 vuotta sitten Tapio ja metsänhoitoyhdistykset.

Mitä tapahtui 150 vuodessa? Koulutuksen, neuvonnan ja Tapion metsämarssien ansiosta perhetilat oppivat metsänviljelyn ja viljelymetsän hoidon. Puusto alkoi kasvaa, metsätaloutemme nousi hävityksen tilasta kestävyyteen.

Laskennallinen käännekohta on vuonna 1960, kun metsämme kasvoivat ja puun poistuma olivat kumpikin 53 miljoonaa kuutiota vuodessa. Sen jälkeen puusto on paisunut. Nyt metsämme kasvavat noin 110 miljoonaa kuutiota ja niistä poistuu noin 80 miljoonaa kuutiota vuodessa.

Iso muutos tapahtui perhemetsissä. Pinta-alaltaan vähäisempi valtion metsä on ollut aina riittävän kestävyyden tilassa.

Tapion tiessä olisi mallia Afrikan metsätaloudelle. Samoin kuin 1800-luvun Suomessa Afrikan metsätalouden ytimessä ovat yhä selvemmin pienviljelijät ja perhetilat. Valtion metsät ovat vapaissa väkirikkaissa maissa jo vähemmistöä.

Jo lähes metsättömiksi hakatut kehitysmaat tarvitsevat perhekeskeistä metsänviljelyä ja viljelymetsän hoitoa. Yhtiöiden plantaasimetsät taas johtavat maavaltaukseen (land grabbing) ja ihmisoikeuksien polkemiseen. Afrikan yhtiömetsien ongelmista on 2010-luvulla kohuavia näyttöjä sekä EU:n taholla että Suomen antaman kehitysavun tasolla.

Väkirikkaissa maissa kehitysavun hankkeet koskettavat aina maakysymystä, perhetiloja ja köyhän väestön oikeuksia. Tapion perhemetsätalouden tiestä voisi ottaa mallia Suomen antamaan metsäapuun.

Veli Pohjonen

Kirjoittaja on maatalous- ja metsätieteiden tohtori ja metsänhoitotieteen dosentti Helsingin yliopistossa.

Jätä kommentti

Muista kommentoida asiallisesti. Toimituksemme tarkistaa jokaisen kommentin ennen julkaisua.

Takaisin ylös