Menu

Metsätilat ilmaston saamamiehiksi

Euroopan unionin ympäristövaliokunta ehdotti heinäkuussa uutta ilmastosääntöä suomalaisille metsille. Ehdotus on jatkoa Pariisin 2015 ilmastosopimukselle. Hakkuita tulisi suitsia jatkossa niin, että tulevien vuosien metsämme nielevät varmasti ilmakehän hiilidioksidia. Vertailujaksoksi on valittu 13 vuoden paalukausi 2000 - 2012.

Aivan kuin rippikoulussa, unionin metsäkatekismus on avattava kysymyksellä: ”Mitä se on?” Ja kysymys kannattaa tehdä tavallisen metsätilan tasolla. Mitä nykypäivän kruununvoutimme metsätiloilta oikein haluavat tai mitä he tulevat metsätiloilta saamaan?

Metsätiloilla kasvaa pääosa Suomen puustosta. Joka kesä tila saa aikaan hiilidioksidin nieluvirran. Se tulee taivaalta kasvavien puiden runkoihin, oksiin ja juuriin. EU arvostaa metsätilaa enemmän alkuainehiilen nieluvarastona kuin puun kiintokuutioina.

Luonnonvarakeskus (Luke) on mitannut metsämme Hangosta Utsjoelle ulottuvilla linjoilla jo 12 kertaa, vuodesta 1921 lähtien. Voimme vastata kruununvoudeille maailman tarkimmilla metsälaskelmilla.

EU:n 13 vuoden paalukaudella metsissämme oli puuta keskimäärin 97,5 kiintokuutiota hehtaarilla. Nieluvarastoksi muutettuna se tekee 34,5 tonnia alkuainehiiltä hehtaarille.

Suomalainen, vähintään kahden hehtaarin metsätila on keskikooltaan 30,1 hehtaaria. Sen puusto oli EU:n paalukaudella keskimäärin 2940 kiintokuutiota. Alkuainehiilen nieluvarasto oli vastaavasti 1040 tonnia.
Luken säännöllinen laskenta osoittaa, että metsiemme hiilen nieluvarasto paisuu vuodesta toiseen. Näin tapahtuu huolimatta jokavuotisista elävien puiden hakkuista ja kuolleiden puiden säännöllisestä luonnon lahoamasta.

Vuonna 2017 keskitilan alkuainehiilen nieluvarasto on kohonnut tasolle 1180 tonnia. Nousua paalukauden lukemaan on 138 tonnia eli 13 prosenttia.

Metsätilojemme hiili kannattaa nostaa pöydälle. Sillä on nimittäin rahallinen arvonsa.

Alkuainehiilen arvo on kytköksissä ilmaston päälämmittäjän, kivihiilen maailmanhintaan. Australian pörssissä heinäkuun 2017 hinta oli 103 euroa, alkuainehiilen tonnia kohti laskettuna.

Toinen hinnoittelu pohjaa Euroopan päästöpörssiin. Siellä alkuainehiilen haittavero voimaloille oli heinäkuussa 20 euroa tonnilta. Haarukkaan 20-100 euroa tonnilta metsien alkuainehiilen ilmastoarvo lähivuosina asettunee.

Jos EU:n ilmastosääntö tulisi voimaan jo tänä vuonna, suomalainen metsätila voisi heti laskuttaa kruununvouteja puidensa hiilen nieluvaraston suurenemisesta, paalukauteen verrattuna.

Käyttämällä kahdenkympin vähimmäishintaa ja keskitilan alkuainehiilen nousua 138 tonnia, ensimmäinen laskutus olisi 2760 euroa. Jatkamalla nykyistä metsänhoitoa tulevat hiilen laskutukset olisivat tasolla 250 euroa vuodessa.

Luken laskenta antaa vain keskiarvoja. Metsiemme alkuainehiilen nieluvarasto tulisi purkaa yksittäisille metsätiloille.

Metsänhoitoyhdistys sopisi tähän. Se tietää puuston määrän osakastiloillaan kuvioittain, kiitos laserkeilausten.

Jatkossa lukemat päivittyvät robottina lentävillä helikoptereilla. Kunkin tilan vuotuisen hiilen nieluvaraston laskenta on nykyisten tietokonemallien jatke.

Metsänhoitoyhdistysten laki muuttui 2015. Se teki niistä enemmän liikeyrityksiä. Metsätilojen hiilen nieluvarastojen määritys, kauppa ja ilmastolaskutusten tilitys sopisivat luontevasti tähän. Samalla yhdistykset saisivat laskuttaa kaupasta oikeuden ja kohtuuden mukaisen provision. Hyvin metsiään hoitavat perhetilat saisivat puolestaan ansaitsemaansa ilmastotuloa.

Kruununvoutien ei tarvitse olla Suomen metsistä huolissaan. Metsätilamme ovat vuodesta toiseen yhä vahvempia ilmastotiloja. Niistä olisi malliksi muillekin EU-maille. Kruununvoudit voisivat sen sijaan jo varautua siihen, että Suomen metsätilat alkavat ilmaston saamamiehiksi.

Veli Pohjonen

Kirjoittaja on maatalous- ja metsätieteiden tohtori ja metsänhoitotieteen dosentti.

Jätä kommentti

Muista kommentoida asiallisesti. Toimituksemme tarkistaa jokaisen kommentin ennen julkaisua.

Takaisin ylös