Menu

Raatteentie-humppa sai uutta sisältöä

Monet kerrat olen iloisena laulellut ja tanssinut Korsuorkesterin soittaessa ja laulaessa radiossa Raatteentie-humppaa.

Siinä on jotain, joka oli iskeytynyt alitajuntaani hiippalakeista ja heidän tarkoituksesta valloittaa Suomi, sen sanomaa enempää ajattelematta.

Kesällä kiertelin mieheni kanssa matkailuautolla Norjassa, Ruotsissa. Päätteeksi 100-vuotiaan Suomen kunniaksi kävimme katsomassa Raatteentietä. Monet tutuistani ja ystävistäni olivat maininneet käyneensä siellä, mutta koskaan he eivät olleet kertoneet sen enempää näkemästään. Raatteentie sinänsä on hiekkatie Suomen itärajalla muiden teiden joukossa sillä erotuksella, että se on nykyään hyvin valvottu rajan molemmin puolin.

Olen matkoillani nähnyt erilaisia maailman ihmeitä, mutta mikään niistä ei ole tehnyt minuun sellaista vaikutusta kuin Raatteen portti, Talvisotamuseo ja Talvisodan Monumentti. Olen käynyt Berliinissä juutalaisten kansanmurhalle omistetulle Holocaust-muistomerkillä. Tokihan se on vaikuttava näky ja hirvittävä asia, jonka äärellä hiljentyy, mutta se ei saanut minua sellaisen tunnekuohun valtaan kuin Talvisodan Monumentti.

Kertomukset kylmästä, ankarasta -40 C pakkastalvesta, miesten huonosta vaatetuksesta, varustelusta ja huonosta ruoasta heidän puolustaessa maatamme, nousivat mieleeni purkautuen itkuna. Ajattelin miehiä jonkun äidin lapsena, miehenä, isänä tai veljenä ja heidän koettelemuksiaan. Ajattelin myös miehiä, jotka selvisivät hengissä haavoittuneena, vammautuneena ja mielenterveytensä menettäneenä, naisia, jotka auttoivat sodassa ja kotona raskaissa miestentöissä kasvattaen lapsiaan.

Talvisodan Monumentti on kolmen hehtaarin kokoinen kenttä, johon on aseteltu noin 17 000 isoa kivenlohkaretta Suomusalmen taisteluissa vuonna 1939-1940 kaatuneille suomalaisille ja puna-armeijan sotilaille.

Kivien tarkoitus on visualisoida sodan uhrien määrää, kärsimystä ja mielettömyyttä. Monumentin keskellä on paikallisen taiteilijan Erkki Pulliaisen suunnittelema neljän puukaaren muodostama muistomerkki Avara syli, jossa on 105 vaskikelloa, yksi jokaista talvisodan päivää kohti. Tuuli soittaa kelloja, tai ajattelin kellojen itkevän. Muistomerkin laatassa lukee ”Vaikka ihminen kuolee niin muisto elää”. Kenttää kiertävät valtavat kiviröykkiöt kuvastavat tykistön runtelemaa metsää.

Raatteentie-humppa tuo jatkossa erilaisia tunnetiloja mieleeni ja lisää kiitollisuutta sodan veteraaneja kohtaan. ”Suomi on nyt vapaa maa, taisteltu ei suotta”, kuten laulussa sanotaan.

Toini Hämäläinen
Saarensalmi

Jätä kommentti

Muista kommentoida asiallisesti. Toimituksemme tarkistaa jokaisen kommentin ennen julkaisua.

Takaisin ylös