Menu

Lapsi- ja perhemyönteinen Wiitaunioni

Kunnat eri puolilla Suomea miettivät omaa strategiaansa ja erityisesti sitä, miten erottautua positiivisesti ja siten saada asukaslukunsa ja palvelunsa säilytettyä.

Otsikon mielikuva auttaisi myös Pihtipudasta ja Viitasaarta toteuttamaan omaa strategiaansa tuolta osin. Ajattelisin että otsikko kuvaa pääosin nykytilaa mutta siinä on vielä kosolti haastetta ja lopulliseen tavoitteeseen on vielä matkaa.

Olen Pihtiputaan kunnanvaltuutettu Keskustan ryhmässä ja Wiitaunionin sivistyslautakunnan puheenjohtaja. Perheellinen, seitsemän lapsen isä. Lapsista kolme opiskelee vielä Pihtiputaalla.

Päättäjänä tunnustaudun noviisiksi ja kasvattajana olen varmaankin ikuinen oppilas. Haluan kuitenkin olla tekemässä päätöksiä inhimillisemmän arjen puolesta, tavoitteena lapsi- ja perhemyönteinen Wiitaunioni. Sivistyslautakunnan tehtävänä on osaltaan olla vaikuttamassa, että näin tapahtuu.

Sivistyksen toimiala on todella laaja, varhaiskasvatuksesta perusopetuksen, lukioiden, nuorisotyön, liikuntatilojen, kirjaston ja musiikkiopiston kautta Viitaseudun opiston mitä mielenkiintoisimpiin kursseihin.

Lautakunnassa on kahdeksan jäsentä, neljä molemmista kunnista. On luonnollista, että työssä tarvitaan paitsi ammattitaitoisia viranhaltijoita, myös rohkeita kontakteja kuntalaisilta, luottamushenkilöiltä ja palveluiden käyttäjiltä jotta asiat kehittyvät haluttuun suuntaan. Yksin sitä ei mikään taho tai henkilö tee, tarvitaan yhteistyötä.

Joustava varhaiskasvatus, toimivat koulukuljetukset, kodin ja koulun hyvä vuorovaikutus, erityisen tuen saatavuus, laaja opistotoimen kurssitarjonta, liikuntatilojen taso ja modernit kirjastopalvelut. Siinä muutamia esimerkkejä palveluista joiden hyvä taso lisää alueen vetovoimaa. Nykyiselläänkin näistä monet ovat jo kunnossa, mutta kehitettävääkin löytyy.

Valtuustokaudesta ja lautakunnan työstä on kohta puoli vuotta takana, siis alussa vielä ollaan.
Kun katsotaan eteenpäin, on meillä nyt valituilla päättäjillä vielä hyvin aikaa vaikuttaa ja tehdä päätöksiä, jotka vievät näitä kuntia kohti tuota tavoitetta.

Päättäjien tehtävänä on luoda yrityksille otolliset olosuhteet, jotta ne voivat sijoittua alueelle, toimia ja laajentaa liiketoimintaansa. Yrityksissä tarvitaan osaavaa työvoimaa.

Olen varma että tämän alueen yksi merkittävä vetovoimatekijä tulee olemaan turvallinen ja perhemyönteinen asuminen. Se on keskeisessä roolissa tulevaisuudessa, ja jo tälläkin hetkellä, kun tavoitellaan organisaatioihin ja yrityksiin ammattitaitoisia työntekijöitä.

Kuntalaisille ja yrityksille on tärkeää, että julkiset peruspalvelut toimivat ja tukevat heidän omaa toimintaansa. Tehdään siis yhdessä työtä sen eteen, yhä paremman ja inhimillisemmän arjen puolesta.

Hannu Aho
Pihtipudas

Jätä kommentti

Muista kommentoida asiallisesti. Toimituksemme tarkistaa jokaisen kommentin ennen julkaisua.

Takaisin ylös