Menu

Veneilyn helpottaminen tukisi Niemenharjun matkailua

Pihtiputaalla on kaksi isoa ja hienoa järveä, Alvajärvi ja Kolima, joita yhdistää Alvajärvestä lähtevä kanava, joka yhdistyy Heinäjokeen.

Muistaakseni vesipiiri teki aikoinaan ruoppaus- ja muita töitä ja paransi osittain kanavan ja joen virtaamaa ja veneilymahdollisuuksia. Jotain meni kuitenkin pahasti pieleen Nelostien länsipuolella olevan kosken kohdalla.

Ennen haasteellisesta, mutta ajokelpoisesta väylästä tehtiin niin kapea ja vaikea ajettava, että hiemankaan isommalla veneellä ei koskeen voi ajaa rikkomatta kalustoa.

Nyt kun vesi on poikkeuksellisen matalalla voi selkeästi havaita, että koskessa on kiviä siten, että ajoväylä ei ole suora, kuten se pitäisi koskipaikassa ehdottomasti olla.

Normaalivedellä virtaus on sen verran kova, että noin kapeassa väylässä pitää kyetä ajamaan aivan suoraan.
Nykytilanteessa sivussa olevia kiviä pitäisi väistellä. Tämä vaatii niin millintarkkaa ohjaamista, että riski kalustorikolle on todella suuri.

Kiviin asetetut merkkikepit eivät tätä ongelmaa poista. Nyt matalan veden aikaan olisi erinomainen mahdollisuus siirtää kosken ylä-, keski-, ja alaosan kiviä metri sivuun, siten että ajoväylästä tulisi suora.

Tällä toimenpiteellä ei varmasti ole merkittävää vaikutusta joen virtaamaan.

Jos tästä on epäilys, niin voihan ajoväylän sivuille lisätä kivimassaa tämän pienen muutoksen korvaajaksi.

Kosken ajoväylän leventäminen turvalliseksi lisäisi merkittävästi hienojen järvien yhteistä virkistyskäyttöä.
Mukavaa olisi myös ajella veneellä Alvajärven mökiltä vaikkapa Niemenharjun lavalle tansseihin tai matkakeskukseen syömään niin kuin silloin ennen tehtiin.

Tämä ehdottamani parannus veneilyolosuhteisiin näiden kahden hienon järven välillä voisi olla myös oiva lisä Niemenharjun matkailualueen kehittämissuunnitelmiin.

Kesäputtaalainen

Muita artikkeleita tässä kategoriassa: « Hajoita ja pyri hallitsemaan Kinnulan hirvenmetsästystä

Jätä kommentti

Muista kommentoida asiallisesti. Toimituksemme tarkistaa jokaisen kommentin ennen julkaisua.

Takaisin ylös