Menu

Niemenharjun tanssilava heräsi henkiin

Neljänsuora viihdytti tanssikansaa viime torstaina. Neljänsuora viihdytti tanssikansaa viime torstaina.

Niemenharjun tanssilava on noussut tänä kesänä vanhaan kukoistukseensa.

Viime torstaina Niemenharjulla pääesiintyjänä oli suosittu iskelmäyhtye Neljänsuora. 350 innokkaan tanssijan joukosta löytyi edustusta ikähaitarin molemmista päistä.

Kokeneita Niemenharjun kävijöitä edustivat Espoossa asuvat Michael ja Laila Slioor, jotka ovat tanssahdelleet Pihtiputaan suosituimmalla lavalla 1960-luvun alusta lähtien.

— Lailan suvun mökki on Pihtiputaalla. Minä ryhdyin käymään täällä kesäisin, kun aloitimme seurustelun. Polkupyörillä tultiin aluksi tansseihin, kun ei ollut ajokortteja vielä, Michael kertoo.

50 vuoden aikana tanssiväki on ehtinyt muuttua. Keski-ikä on noussut, eikä nuoriso ole enää enemmistönä.

— Uutta ovat myös nämä parit, jotka käyvät tanssikoulua. Ei täällä ennen ollut pyörittelijöitä, Michael ja Laila naurahtavat.

Ilosjoella mökkeilevä pariskunta on ollut erittäin tyytyväinen Niemenharjun uuteen tulemiseen. Viime kesinä aviopari on joutunut turvautumaan esimerkiksi Pyhäsalmen suurlavaan.

— Mieluummin käymme täällä kuin jossain kauempana. On ollut hyvä veto ottaa tänne tunnetumpia artisteja, Michael kiittelee.

Loppukesän aikana Niemenharjulla pidetään kolmet torstaitanssit: 28.7., 4.8. ja 18.8. Kesä huipentuu lauantaina 27.8. pidettäviin Venetsialaistansseihin, jotka tulevat olemaan lavan kärkitapahtuma. Sen vuoksi venetsialaisviikolla ja torstaina 11.8. ei pidetä ennakkosuunnitelmissa olleita tansseja

Henri Pelkonen

Toimittaja
 
Puhelin: 040 537 1449
Sähköposti: henri.pelkonen@kotiseudunsanomat.fi
Twitter: @HenriPelkone

Jätä kommentti

Muista kommentoida asiallisesti. Toimituksemme tarkistaa jokaisen kommentin ennen julkaisua.

Takaisin ylös

Suosituimmat artikkelit

Lukijalta