Menu

Kinnulalaisille kysely liikuntaolosuhteista

Kunnan vapaa-aikaohjaaja Harri Kinnunen (vas.) esitteli Kinnulan urheilukenttää liikuntapaikkaselvityksen tekijöille Tapani Laaksolle (oik.) ja Lari Metsälälle. Kunnan vapaa-aikaohjaaja Harri Kinnunen (vas.) esitteli Kinnulan urheilukenttää liikuntapaikkaselvityksen tekijöille Tapani Laaksolle (oik.) ja Lari Metsälälle.

Kinnulan historian laajin kysely kunnan liikunta-olosuhteista toteutetaan lähiviikkojen aikana. Kunta tilasi selvityksen Tapani Laaksolta ja Lari Metsälältä, jotka ovat liikuntatieteiden maistereita liikunnan yhteiskuntatieteistä Jyväskylän yliopistosta.

– Vaikka meillä on liikuntapaikat kohtuullisen hyvin kunnossa, siellä on myös isoja puutteita, kunnan vapaa-aikaohjaaja Harri Kinnunen perustelee selvityksen tarvetta.

Kiireellisimpänä Harri Kinnunen pitää kunnollisen huoltorakennuksen rakentamista urheilukentälle. Kentän katsomon alla sijaitsevat pukukopit ja WC-tilat ovat surkeat.

Jo pitempään on ollut puhetta hiihtostadionin siirtämisestä ulkoilualueelta urheilukentän viereen. Uusi huoltorakennus palvelisi tällöin myös hiihtäjiä ja pururadalla patikoivia. Ongelmana on vain välissä kulkeva maantie. Se pitäisi joko ylittää tai alittaa.

Hankkeen nimi on ”Liikunta- ja kulttuuriolosuhteiden kehittämisselvityksen laadinta”. Kunta sai hankkeeseen 90 prosentin tuen Ely-keskukselta.

Kyselyn linkki löytyy Kinnulan kunnan nettisivujen etusivulta. Lisäksi vastauslomakkeita on viety uimahallille, kirjastoon, Parlamenttiin, kunnantalon palvelupisteeseen, terveyskeskukseen, Kotipihaan ja Muholan monitoimitalolle.

Vastanneiden kesken arvotaan Jopo-polkupyörä, kymmenen kerran sarjalippu uimahalliin ja viidenkymmenen euron lahjakortti osoitteeseen lippu.fi.

Liikuntapaikkaselvityksen tekijät arvioivat, että kaksisataa vastaajaa olisi jo hyvä määrä Kinnulan kokoiseen kuntaan.

– Ehkä tärkeämpää kuin vastaajamäärä on se, että saisimme vastauksia tasaisesti eri väestöryhmiltä, oli vastaaja sitten liikuntaa harrastava tai ei aktiivisesti liikkuva, Tapani Laakso sanoo.

Kyselyyn on noin kuukauden verran vastausaikaa. Laakso ja Metsälä haastattelevat myös tärkeimpiä sidosryhmiä, kuten liikuntatoimen henkilöstöä ja urheiluseurojen väkeä. He tekevät keräämänsä aineiston pohjalta kunnan liikuntapaikkojen kehittämissuunnitelman. Selvitys valmistuu toukokuun loppuun mennessä.

Juha Kivinen

Toimittaja

Puhelin 0400 345 852
Sähköposti: juha.kivinen@kotiseudunsanomat.fi

Kotisivu: www.kotiseudunsanomat.fi

Jätä kommentti

Muista kommentoida asiallisesti. Toimituksemme tarkistaa jokaisen kommentin ennen julkaisua.

Takaisin ylös

Suosituimmat artikkelit

Lukijalta