Menu

Palokuntanuoret antoivat ohjeet paloturvalliseen jouluun

Rasvapaloa ei saa sammuttaa vedellä, vaan sammutuspeitteellä, jonka käyttöä harjoiteltiin paloaseman pihalla. Palokuntanuorille on vastikään hakittu uusia sinikeltaisia pukuja. Punaiset puvut ovat vanhempia. Rasvapaloa ei saa sammuttaa vedellä, vaan sammutuspeitteellä, jonka käyttöä harjoiteltiin paloaseman pihalla. Palokuntanuorille on vastikään hakittu uusia sinikeltaisia pukuja. Punaiset puvut ovat vanhempia.

Marraskuisin vietetään valtakunnallista teemapäivää, jolloin kerrataan paloturvallisuuteen liittyviä asioita. Päivästä on tehty koko perheen tapahtuma, johon löysi tiensä moni aikuinen ja lapsi myös Kinnulassa.
Päivän otsikko oli "tehdään yhdessä turvallinen joulu", ja paloasemalle järjestetyillä pisteillä kerrattiin muun muassa sammutuspeitteiden ja käsisammuttimien käyttöä sekä pattereiden vaihtamista palovaroittimeen.

Joulun alla moni polttaa kynttilöitä talossaan ja pihassaan. Vaikka sisustuslehdissä näkee kymmenien tuikkukynttilöiden ryppäitä samalla alustalla, ei niitä kannata laittaa liikaa vierekkäin, sillä se lisää tulipalon riskiä.
Alustan taas on oltava palamaton, koska kynttilä voi kuumentaa alla olevaa pintaa yllättävän paljon. Kuten rasvapaloa, kynttilääkään ei kannata sammuttaa vedellä, vaan tukahduttamalla.
Paloaseman kellariin oli lavastettu tulipalo, jossa kokeiltiin kuinka hankalaa savun keskellä on suunnistaa.
— Jos syttyy tulipalo, kannattaa kulkea mahdollisimman matalana. Silloin ei hengitä niin paljoa savua, ei ole niin kuuma ja näkeekin paljon paremmin, palokuntanuoret Pilvi Kinnunen ja Miina Kinnunen neuvoivat.
Savuisessa kellarissa muisteltiin millaisia merkkejä tulipalon sattuessa pitää seurata. Hätäuloskäynnin merkki olikin monelle lapselle tuttu eskarista ja muista yleisistä tiloista.
Kinnulan palokuntanuoret ohjasivat pisteitä ja olivat osittain suunnitelleet ne.
12-vuotias Sara Kinnunen oli palokuntanuorissa mukana kaksi vuotta ja se oli hyvä harrastus.
— Oli mukavaa kun täällä oli kaikki kaverit ja mukavat opettajat.

Asemavastaava Veli-Matti Klemola on iloinen, että moni nuori on mukana palokunnan toiminnassa. Nyt palokuntanuoria on viisitoista ja parhaimmillaan heitä on ollut nelisenkymmentä.
— Olen varma että näistä tulee meille tulevia palomiehiä ja -naisia, Klemola sanoo.
Vapaaehtoisuus on pienen paikkakunnan paloaseman elinehto, mutta niin on myös vakinainen työntekijä, sillä toiminta hiipuu kylmillä asemilla äkkiä.
— On hienoa, että näinkin pienellä paikkakunnalla voidaan pitää asema lämpimänä, Klemola sanoo. Hän antaisi ison kiitoksen kinnulalaisille työnantajille, jotka päästävät työntekijänsä lähtemään jos hälytys tulee sekä Kinnulan kunnalle, joka on panostanut paloasemaan.
Klemola kuvailee kulunutta vuotta paloaseman kannalta merkitykselliseksi.
Aseman remontilla ja peruskorjauksella on ollut suuri merkitys.
— Kun on välineet ja muut kunnossa niin pystytään vastaamaan ihan kaikkiin tehtäviin mitä tämän kokoisessa kunnassa voi olla, Klemola sanoo.
Sivutoimisissa työntekijöissä on myös se hyvä puoli, että jokaisella on oma ammatti ja omat vahvuudet.
— Se on valtava voimavara. Totta kai sitä käytetään hyväksi.

 

Heikki Jämsén

Päätoimittaja

Puhelin 0400 741 747
Sähköposti: heikki.jamsen@kotiseudunsanomat.fi

Kotisivu: www.kotiseudunsanomat.fi

Jätä kommentti

Muista kommentoida asiallisesti. Toimituksemme tarkistaa jokaisen kommentin ennen julkaisua.

Takaisin ylös

Suosituimmat artikkelit

Lukijalta