Menu

Tilauskauppa sulkee kivijalkamyymälöitä

Agrimarketissa on loppuunmyynti. Agrimarketissa on loppuunmyynti.

Pihtiputaan Agrimarketin ovet sulkeutuvat viimeistään kesäkuun loppuun mennessä. Jos loppuunmyynti onnistuu, liike laitetaan kiinni jo huhtikuun aikana.

— Syy on yksiselitteinen, kannattamattomuus, aluepäällikkö Jaakko Myllylä sanoo.

— Maatalouskaupan rakenne on muuttunut niin paljon viimeisten vuosikymmenten ja vuosien aikana, ja tulee muuttumaan, että maatiloilla ei tarvita samalla tavalla myymäläpalveluja kuin aikaisemmin.

— Emme ole saaneet Pihtiputaalla harjoittamastamme
liiketoiminnasta sitä tulosta, jolla olisi katettu siitä aiheutuneet kustannukset.

Jaakko Myllylä sanoo, että Agrimarket ei voi, eikä halua, siirtää myymäläkustannuksia niiden asiakkaiden kannettavaksi, jotka hankkivat tarvitsemansa tarvikkeet toimitusmyynnin kautta.

— Maatalouden ostoista yli 80 prosenttia menee teollisuudesta suoraan tiloille. Kivijalkamyymälöiden asiakas- ja ostomäärät vähenevät, mutta kustannukset nousevat. Yhtälöstä on tullut sellainen, että myynnin kehitys pitäisi olla ihan jotain muuta kuin se on ollut, että sillä saataisiin myymälät kannattavaksi.

Agrimarket on karsinut kovalla kädellä myymäläverkkoaan Keski-Suomessa. Keuruun ja Viitasaaren myymälät suljettiin loppuvuonna. Keski-Suomeen jää myymälät Jyväskylään, Jämsään, Karstulaan, Saarijärvelle ja Äänekoskelle.
Jatkossa pihtiputaalaisia lähin Agrimarket on Reisjärvellä, jonne yksi Pihtiputaan myymälän kolmesta työntekijästä on jo siirtynyt.

Heikki Jämsén

Päätoimittaja

Puhelin 0400 741 747
Sähköposti: heikki.jamsen@kotiseudunsanomat.fi

Kotisivu: www.kotiseudunsanomat.fi

Jätä kommentti

Muista kommentoida asiallisesti. Toimituksemme tarkistaa jokaisen kommentin ennen julkaisua.

Takaisin ylös

Suosituimmat artikkelit

Lukijalta