Menu

Lahjatoiveena valkea joulu ja parempi kink... ei kun kunto

Joskus talvi alkoi Pihtiputaan syysmarkkinoista, mutta maailma on tässäkin suhteessa muuttunut epävarmaksi.

Lumeton joulu ei yllätä Etelä-Suomessa enää ketään, eikä täällä pohjoisessa Keski-Suomessakaan uskalla luvata takuuvarmasti valkeaa joulua. Lähetetään Korvatunturille hiljainen toive, että vielä alkuviikosta luontoa kaunistanut reilu lumipeite pysyy, kenties jopa vahvistuu.

Lehtitiedon mukaan suomalaiset syövät joulun aikana seitsemän miljoonaa kiloa kinkkua siitä huolimatta, että ostettujen joulukinkkujen koko on selvästi pienentynyt. Kun meitä on noin 5,5 miljoonaa, harmaasuolattua viljapossua kuluu yhtä henkilöä kohti reipas kilo. Todellisuudessa määrä on suurempi, koska lapsetkin ovat väestötilastossa mukana. Lihan ahmimisen soisi vähenevän.

Toimitetaan pukille myös toive, että Sopukassa kokoontuva eläkeikäisten kuntoryhmä jaksaa rehkiä. Nyt näyttää hyvältä. Vaikka ryhmän tunnit ovat tulleet täyteen, kymmenhenkinen porukka jatkaa jumppaamista omatoimisesti kahdesti viikossa, eikä aio pitää edes pitempää joulutaukoa.

Tammikuussa aloittaa uusi ryhmä, johon otetaan kotona yksin asuvia ikäihmisiä. Jos ohjattu tehokuntokurssi sytyttää omatoimisen liikuntakipinän, vanhusten kunto kohoaa ja kotona vietettävien joulujen lukumäärä lisääntyy.

Heikki Jämsén

Päätoimittaja

Puhelin 0400 741 747
Sähköposti: heikki.jamsen@kotiseudunsanomat.fi

Kotisivu: www.kotiseudunsanomat.fi

Jätä kommentti

Muista kommentoida asiallisesti. Toimituksemme tarkistaa jokaisen kommentin ennen julkaisua.

Takaisin ylös