Menu

Keskelle kylää unohtunut kaivo aiheutti ikävän yllätyksen

Kauan kesti ennen kuin Sallilan vanhaan pihapiiriin kuuluneista rakennelmista viimeinen paljastui jälkipolville.

Nykyisen Sallilan puiston alueella on toiminut aikanaan kauppa, apteekki, pankki ja kauppias Anton Forsellin asunto. Kunnan omistukseen Sallila siirtyi vuonna 1952. Pihtiputaan kirja II kertoo, että Sallilan rakennukset tuhoutuivat tulipalossa vuoden 1958 alussa. Samalla paloi Pihtiputaan Kalusteen huonekaluvarasto.

Kaivo löytyi torstai-iltana järkyttävällä tavalla, kun maa petti Aku Ankka -hippaa leikkineen partiotytön alla ja hän putosi viiden metrin syvyiseen, onneksi vedettömään kaivoon. Onnea oli onnettomuudessa muutenkin mukana roppakaupalla, sillä tyttö selvisi putouksesta lähes vammoitta. Hän palasi jo maanantaina kouluun.

Pihtiputaan kunnan mailla on tiedossa useampia kaivoja, jotka on peitetty betonikansilla. Sallilan onnettomuuden jälkeen on tehty päätös kaikkien tiedossa olevien käyttämättömien kaivojen täyttämisestä.

On hyvä, jos kunta saa poistettua omat riskikohteensa, mutta yksityisten kaivojen ongelmaa se ei ratkaise. Kukaan ei tiedä, miten autioituneiden asuinpaikkojen vanhojen kaivojen kanssa on toimittu. Jos kaivo on aikanaan peitetty pelkällä puukannella, se on voinut muuttua vuosikymmenten aikana vaaralliseksi ansaksi.

Heikki Jämsén

Päätoimittaja

Puhelin 0400 741 747
Sähköposti: heikki.jamsen@kotiseudunsanomat.fi

Kotisivu: www.kotiseudunsanomat.fi

Jätä kommentti

Muista kommentoida asiallisesti. Toimituksemme tarkistaa jokaisen kommentin ennen julkaisua.

Takaisin ylös