Menu

Minkä toden kolmas kerta sanoi RiihiRockille?

Ulkoilmatapahtumien ja varsinkin rockfestivaalien järjestäminen on vaativaa työtä. Uusien festarien aseman vakiinnuttaminen vaatii tiedon ja taidon sekä hyvien kontaktien lisäksi myös tuuria säiden suhteen.

RiihiRock järjestettiin Pihtiputaan Elämäjärvellä kolmatta kertaa helteisessä säässä. Ensimmäinen kerta yllätti täysin niin järjestäjät kuin rokkaritkin, kun parituhatta lippua myytiin heti käytännössä loppuun, ja viime vuonnakin yleisöä saapui lähes yhtä paljon. Kolmannen RiihiRockin menestys jäi sen sijaan vaisummaksi.

Rajalan pellolla oli lauantaina arviolta 1 500 rokkaajaa. Järjestäjät joutuvat puntaroimaan, paljonko heille jää viivan alle. Toivottavasti niin paljon, että RiihiRockista voitaisiin muodostaa oikea perinne ja Elämäjärvellä rokki soisi heinäkuussa vielä vuosia eteenpäin. Tapahtuma on kovasti piristänyt Pihtiputaan kesää, jossa kesärientoja ei ole liikaa. Pihtiputaalla on pitkät rockfestivaaliperinteet 1970- ja 80-lukujen Saapasjalkarockista ja 2000-luvun Saapasjalkaöistä lähtien.

On vaikeaa sanoa, miksi RiihiRockin kävijämäärä notkahti kolmannella kerralla, sillä poisjääneiltä ei voi saada kommentteja samalla lailla kuin paikalla olleilta. Oliko syynä festarien bändivalikoima, vai säikähdettiinkö sääennusteiden uhkaamia ukkosia, joita ei sitten kuitenkaan tullut?

Juha Kivinen

Toimittaja

Puhelin 0400 345 852
Sähköposti: juha.kivinen@kotiseudunsanomat.fi

Kotisivu: www.kotiseudunsanomat.fi

Jätä kommentti

Muista kommentoida asiallisesti. Toimituksemme tarkistaa jokaisen kommentin ennen julkaisua.

Takaisin ylös