Menu

Tietoisen olemisen sietämätön vaikeus

Kevään aikana minun piti tehdä eräälle kurssille tehtävä, jossa tavoitteena oli elää mahdollisimman tiivisti hetkessä. Kuulostaa helpolta, mutta kun ryhtyy toimeen, ei se niin luontevaa olekaan.

Meillä nykyihmisillä on ihan hirveä kiire. Meidän pitää tehdä asioita, mennä ja tulla ja olla tehokkaita. Aina kiire ei ole todellista, vaan siitä on muotoutunut päähän jumittunut mantra, jota ruokimme omilla ajatuksillamme.

Suurin osa tehtävälistasta on varmasti aiheellinen, pitäähän sitä työssä käydä ja tehdä muutenkin monenlaista. Siihen kaikkeen tekemiseen voi kuitenkin suhtautua erilaisilla tavoilla.

Kun kiireajattelu valtaa mielen täysin, ei lopulta välttämättä pysty tekemään yhtään mitään ja siitä sitä todellista kiirettä muotoutuu.

Kurssilla annetussa tehtävässä piti siis kokeilla mindfulnessia, jonka tarkoituksena on eläytyä hetkeen mahdollisimman hyvin. Harjoitus kehotti katselemaan ympärilleen tarkkaavaisesti.

Piti keskittyä siihen, miltä maa tuntuu jalkojen alla, miten hengittäminen vaikuttaa kehoon, millaisia varjoja aurinko luo maahan.

Erityisiä harjoituksia oli lähteä tietoiselle kävelylenkille, jossa piti tarkkailla ympäristöään, tunnustella jalan askellusta maahan ja kuunnella luonnon ääniä. Tietoisessa ruokailuhetkessä piti syödä rauhassa, maistella ruoan makua ja pureskella suupalat tarkkaan.

Eräänä päivänä sitten tehtävän pakottamana kokeilin yliopistolle mennessäni tietoista olemista. Ajoin autolla ja tuntui mahdottomalta keskittyä pelkästään ympäröivään maailmaan, kun mielessä alkoi vähän väliä virrata ajatuksia siitä, mitä olen viime aikoina tehnyt ja erityisesti mitä kaikkea en ole vielä tehnyt.

Palasin kuitenkin aina tunnollisesti ympäristööni ja huomasin tutulta reitiltä paljon kaikkea uutta. Se oli aika silmiä avaavaa.

Matkan jälkeen ruokailin rauhassa, minkä jälkeen menin lukemaan tenttiin. Oli jotenkin kummallisen rauhallinen olo ja lukemiseen pystyi keskittymään ihan eri tavalla kuin monina muina päivinä.

Minä tiedostan itsessäni kärsimättömyyden, paikasta toiseen säntäilyn ja halun tehdä asioita ihan liikaa. Kun yrittää tehdä paljon kaikkea, ei mihinkään pysty keskittymään kunnolla ja stressi valtaa mielen.

Elämä ei voi olla pelkkää tietoista olemista ja luonnon äänien kuuntelemista, mutta joskus arjen keskellä kannattaa pysähtyä ja avata silmänsä kunnolla. Missä minä olenkaan, millainen on ympäristöni? Se voi olla paljon monimuotoisempi kuin äkkiseltään ajattelisi.

Krista Herranen

Sähköpostiosoite: krista.herranen@kotiseudunsanomat.fi

Jätä kommentti

Muista kommentoida asiallisesti. Toimituksemme tarkistaa jokaisen kommentin ennen julkaisua.

Takaisin ylös