Menu

Rakkaudesta meidän luontoomme

Monesti olen harmitellut ystävien kanssa, että kaupungissa ei näe tähtiä. Katulamput valaisevat niin ettei yötaivaan tuikkeesta pysty nauttimaan. Siellä luonto tarkoittaa puuriviä vilkkaan kadun reunoilla. Rannalla istutaan betoniportaiden päällä.

Kun herää syyskuisen luonnon raikkauteen Alvajärven rannalla, on tuntemus hieman erilainen.

Pikkuruiset hämähäkit ovat punoneet käsittämättömän tiheitä ja tarkkoja huntuja kuusen oksiin ja marjamättäiden päälle. Sumu luo harmaan, usvaisen taustan jykeville männyille ja utuverhon takaa loistava auringon valo kirkastaa järven selän. Yksinäinen joutsen lipuu veden pintaa pitkin utuisella järvellä.

Lintu raakkuu jossain kauempana, mutta äänestä päätellen lentää aika lähellä kuitenkin. Auringon valo siivilöityy oksien välistä luoden kauniita, ylimaallisen tuntuisia säteitä metsään ja valaisee mustikan varvut.

Ilma on raikasta, askel on kevyt, eikä mikään missään voi olla kauniimpaa.

Oranssit lehdet alkavat värittää tummanvihreää maisemaa vähä vähältä. Hämähäkkien punomat verkot verhoilevat hakkuuaukiot ja havupuiden oksat. Taivas on usvainen, mutta maisema valoisa.

Auto kiitää metsien ja peltojen ohi. Näkymät voisivat olla taulujen tai taidevalokuvien aiheita. Silmä lepää kaikessa, mitä näkee.

Rakkauteni luontoon syvenee mitä aikuisemmaksi kasvan, vaikka sosiaalisten syiden takia siitä olen viime vuosien aikana jonkin verran vieraantunutkin. Pihtiputaalla ei voi hankkia maisterin tutkintoa.

Raikkaan ilman hengittäminen kuitenkin tuntuu aina vain paremmalta. Pienetkin yksityiskohdat kiehtovat ja niiden ihmettely vie mennessään.

Nuorempana partiossa remutessa luonto oli lähellä. Nukuttiin teltassa ja laavussa, ruokaa tehtiin nuotiolla. Varpaat olivat märät tai läpeensä jäässä, mutta hymy oli leveä.

Suomen luonto on todella kaunis ja puhdas. Maisemaan saattaa välillä turtua, eikä sen ainutlaatuisuutta näe. Kun viettää aikaa muualla ja palaa takaisin, ymmärtää kotoisen luonnon arvon.

Siksi toivonkin, että ihmisten rakkaus luontoon säilyy, vaikka työ ja muut yhteiskunnalliset syyt siitä vieraannuttavatkin.

Joutsenen ylväs uinti järven selällä, oravan ketterä kiipeily puissa ja muurahaisten väsymätön työnteko toivottavasti muistuttavat meitä, mitä olemme.

Me olemme osa luontoa ja sen ihmeellistä kiertokulkua, vaikka viettäisimme päivämme ja yömme betonikuutioiden sisällä.

Krista Herranen

Sähköpostiosoite: krista.herranen@kotiseudunsanomat.fi

Jätä kommentti

Muista kommentoida asiallisesti. Toimituksemme tarkistaa jokaisen kommentin ennen julkaisua.

Takaisin ylös