Menu

Talvesta selviää vähilläkin vaatteilla

Kävelin yhtenä talvisena päivänä kylän keskustaa kohti navakassa vastatuulessa. Pysyttelin lämpimänä nostamalla paksun toppatakin hupun villaisen pipon päälle ja vetämällä vetoketjun ylös asti.

Kaulaa ja leukaa suojasi kaulaliina. Takin alla lisälämpöä toivat villatakki, pitkähihainen kauluspaita ja puuvillainen teepaita. Niiden helmat olin työntänyt syvälle housuihin. Vyöllä varmistin, ettei tuuli päässyt viilentämään selkää ja kylkiä.

Käsiä ei palellut, koska niitä suojasivat tarpeeksi isot nahkarukkaset ja niiden sisällä vaimon huovuttamat lapaset.

Housuja oli jalassa kolmet. Farkkujen alla eristeenä kylmää vastaan toimivat villaiset välihousut ja niiden ja ihon välissä puuvillaiset pitkät kalsarit.

Jaloissani oli hyviltä naapureilta toissa jouluna lahjaksi saadut lämpösukat ja lampaanvillalla vuoratut, vuosien kävelyn pehmittämät talvikengät.

Ehkä säästä johtuen väkeä oli liikkeellä vähän. Yhden vastaantulijan havaitsin. Minua lähestyi parikymppinen tyttö. Hän puhui kännykkään. Lakkia tai käsineitä ei ollut. Farkkujen polviin oli jostain syystä tehty leveät reiät, joista pilkottivat pakkasen punerruttamat polvet.

Lähinäköni on heikentynyt, mutta kaukonäkö on vielä tarkka. Farkkujen lahkeiden ja lenkkareiden välistä erotin paljaat nilkat. Minua puistatti, vaikka en tuntenut palelevani.
Nyökkäsin, mutta hän ei huomannut.

Viikko sitten kävin jutunteossa lukiolla. Odottelin haastateltavia ja istuskelin sohvalla koulun käytävällä. En taaskaan malttanut olla tarkkailematta nuorten touhuja.

Käytävän toisella puolella oli samanlainen sohva. Sillä makoili tyttö, joka näperteli keskittyneen oloisena kännykkäänsä.

Jalkoihinsa hän oli laittanut pinkit varrettomat nilkkasukat. Vilkaisin lattialle. En nähnytkään siellä lenkkareita tai tennareita, vaan kunnon huoposet, joiden käyttökelpoisuutta eri sääoloissa oli parannettu kumipohjilla.

Tuli tunne, ettei peli ole kokonaan menetetty. Vaikka ulkona oli parikymmentä astetta pakkasta, noilla huoposilla olisi tarennut vaikka sukitta.

Pukeutumista ei määritäkään pelkkä muoti, vaan siihen voi yhdistää myös tervettä harkintaa.

Oikeassa olette. Mitäpä toisten pukeutuminen minulle kuuluu. Suomi on vapaa maa ja jokainen saa laittaa päälleen mitä haluaa, tai olla laittamatta.

Mitä vähemmillä vaatteilla talvesta selviää, sitä kevyemmän hiilijalanjäljen jättää. Luonto kiittää ja ilmaston lämpeneminen saattaa edetä pikkuisen hitaammin.

Heikki Jämsén

Päätoimittaja

Puhelin 0400 741 747
Sähköposti: heikki.jamsen@kotiseudunsanomat.fi

Kotisivu: www.kotiseudunsanomat.fi
Muita artikkeleita tässä kategoriassa: « Olen kuullut, on ehdokas tuolla... Kauas on pitkä matka »

Jätä kommentti

Muista kommentoida asiallisesti. Toimituksemme tarkistaa jokaisen kommentin ennen julkaisua.

Takaisin ylös