Menu

Plokin mitali oli lähellä, mutta ah niin kaukana

Viidestoista peräkkäinen kausi lentopallon naisten mestaruusliigassa on ohi Pihtiputaalla. Vaikka lienee jo vanhan kertaamista, se on kova saavutus paikkakunnalla, joka on kuntien väkilukutilastossa sijalla 195.

LiigaPlokin kauden päättymisessä siihen ärsyttävimpään eli neljänteen sijaan oli jotakin hyvin tuttua, joten päätin tarkistaa, mitä kirjoitinkaan tällä palstalla kuusi vuotta sitten, jolloin Ploki ylsi edellisen kerran pronssiotteluun.

Ja otsikkohan kuului silloin: ”Voisi tuosta jo mitalin antaa”. Olin sitä mieltä, että Plokille ja valmentaja Satu Natuselle olisi suonut palkinnon kaikki odotukset ylittäneestä suorituksesta.

Ploki oli nimittäin keväällä 2012 kolmatta kertaa peräkkäin pronssiottelussa Natusen valmennuksessa, mutta käteen jäivät vain punaiset ruusut, kuten kahdella edelliselläkin kerralla.

Pihtiputaalla oli kuitenkin kova luotto Plokin jatkuvaan menestykseen, ja itsekin muistutin pakinassani, kuinka joukkue ei ole ollut kertaakaan edes vaarassa pudota kymmenen liigavuotensa aikana.

Vaan oli sitten heti seuraavana keväänä. Pohjakosketus koettiin, kun Ploki säilyi vasta liigakarsinnoissa Puijo Wolleyta vastaan. Kuopiolaisilla ottaa liiganousu koville, sillä he ovat yrittäneet sitä välivuosinakin, ja PuWo oli myös nyt liigakarsinnoissa. Vastustaja eli WoVo oli kuitenkin taas liian kova.

Ploki pelaili senkin jälkeen vaatimattomasti, kunnes Jukka Koskisen saapuminen valmentajaksi ja onnistunut vierastyöläisten värväys nostivat seuran takaisin mitalin tuntumaan.

Harmi vain, ettei paukkuja riittänyt nytkään enää pronssiotteluun asti. Ploki on hävinnyt kaikki neljä pronssipelisarjaansa suoraan kahdessa ottelussa sen jälkeen, kun ainoat pronssit olivat tulleet Someroa vastaan vuonna 2006. Noissa neljässä sarjassa Ploki on voittanut vain yhden erän. Se tuli tänä keväänä kotona LP Kangasalaa vastaan.

Kangasala pääsi taas liian helpolla, aivan kuten pronssipeleissä kuusi vuotta sitten. Silloin Ploki nääntyi raskaassa välieräsarjassa, jonka HPK voitti 4-3. Liigassa tehtiinkin järkevä muutos, kun välierät muutettiin ratkeamaan kolmesta voitosta.

Nyt Plokilla ei ollut taakkanaan yhtä uuvuttavia ottelusarjoja, mutta jonnekin huippuvire katosi Kuusamoa vastaan pelattujen loistavien puolivälierien jälkeen. Se tuli kaikille ikävänä yllätyksenä, jota pelaajat eivät osanneet itsekään selittää.

Onneksi Jukka Koskinen jatkaa vielä ensi kauden. Myös joukkue pitäisi saada jatkamaan, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty. Ulkomaisille vahvistuksille riittää täällä yleensä yksi kausi.

Juha Kivinen

Toimittaja

Puhelin 0400 345 852
Sähköposti: juha.kivinen@kotiseudunsanomat.fi

Kotisivu: www.kotiseudunsanomat.fi
Muita artikkeleita tässä kategoriassa: « Suksi luistaa ja pitää ilman karvapohjia

Jätä kommentti

Muista kommentoida asiallisesti. Toimituksemme tarkistaa jokaisen kommentin ennen julkaisua.

Takaisin ylös