Menu

Nappulakengät, pyöreä pallo

Otsikko on alku Helsingin Jalkapalloklubin kannustushuudosta, joka on veikeimpiä, mitä futiksessa kuulee. Olen kannattanut HJK:ta eli Klubia 11-vuotiaasta asti.

Miksi keuruulainen halusi ruveta fanittamaan stadilaisia? Siksi, koska naapurin Jussi oli innostanut minut Kuningas Jalkapallon pariin, mutta lähimaillakaan ei ollut mestaruussarjajoukkuetta. Otin sitten tietenkin sen, joka vaikutti parhaalta eli tuoreimman mestarin.

Hyvin valittu, sillä juuri tuosta vuodesta 1973 alkoivat HJK:n menestyksen ajat. Siitä lähtien joukkue on voittanut Suomen mestaruuden peräti 18 kertaa. Sitä ennen Klubilla oli mestaruuksia ”vain” 10 vuodesta 1911 lähtien.

Yhtä hyvä säkä kävi Englannin liigassa, jonka Liverpool sattui voittamaan 1973. Nappasin tietysti senkin suosikikseni. Joukkue marssi siitä lähtien voitosta voittoon niin Englannin kuin Euroopankin kentillä 1970- ja 80-luvuilla. Sen jälkeen Punaisilla on ollut hiljaisempaa, mutta pian alkava liigakausi lupailee pitkästä aikaa todella hyvää.

Olen tietenkin katsonut kaikki jalkapallon MM-kisat kutakuinkin jokaista peliä myöten vuodesta 1974 lähtien. Niin tein tänäkin vuonna.

MM-kisat ovat joka neljäs vuosi, mutta kun siinä puolivälissä pelataan yhtä usein Euroopan mestaruuskisoja, olemme katsoneet parhaaksi järjestää Kotsarin kesälomat siten, että minä lomailen parillisina vuosina ja Heikki parittomina.

Siten vältetään se, että joutuisin pippuroimaan iltaisin juttukeikoilla, kun samaan aikaan menee MM-kisamatsi. Tänä kesänä tuo vuorottelusysteemi sattui kyllä pahemman kerran omaan nilkkaan, kun hirmuhelteet alkoivat heti Heikin jäätyä lomalle ja minä nautin kesästä täällä kiviseinien sisällä.

En voi silti valittaa, sillä itsehän olen tämän aiheuttanut. Mitäpä en tekisi jalkapallon vuoksi.

Helteistä vasta saadaankin kärsiä, kun jalkapallon MM-kisat järjestetään neljän vuoden päästä täysin väärässä paikassa, Qatarissa.

Kansainvälisen Jalkapalloliiton älytön päätös vei kisat aavikolle ja vieläpä maahan, jolla ei ole juuri omaa jalkapallokulttuuria. Qatariin rakennetaan lähes orjatyövoimalla ja hengenlähdön uhalla stadioneita, joilla ei ole paljon käyttöä kisojen jälkeen.

Ja koska Qatarissa olisi kesällä 40 asteen helteet, kisat siirrettiin järjettömästi marras-joulukuulle, mikä on pähkähullu aika MM-peleille. Ne sotkevat pahasti kansallisten jalkapallosarjojen rytmin.

MM-kisat eivät tunnu muutenkaan siltä miltä pitäisi, kun niitä on seurattava pimeään vuodenaikaan, joulun alla. Ja enhän minä voi edes pitää monen viikon lomaa siihen aikaan vuodesta! Pih, pah ja puh!

Juha Kivinen

Toimittaja

Puhelin 0400 345 852
Sähköposti: juha.kivinen@kotiseudunsanomat.fi

Kotisivu: www.kotiseudunsanomat.fi
Muita artikkeleita tässä kategoriassa: « Tuoreita kirjainyhdistelmiä Viimeistä viedään? »

Jätä kommentti

Muista kommentoida asiallisesti. Toimituksemme tarkistaa jokaisen kommentin ennen julkaisua.

Takaisin ylös