Menu

Yksisarjainen maakuntaviesti vei pokaalisaumat pieniltä kunnilta

Äänekosken liikuntapuisto oli tuttu paikka maakuntaviestille. Ensi vuonna päästään uusiin maisemiin, kun Joutsa isännöi viestiä ensi kertaa. Äänekosken liikuntapuisto oli tuttu paikka maakuntaviestille. Ensi vuonna päästään uusiin maisemiin, kun Joutsa isännöi viestiä ensi kertaa.

Hiihdon Keski-Suomen maakuntaviesti koki isoja muutoksia, kun pienten kuntien sarja poistettiin ja kaikki joukkueet yhdistettiin samaan sarjaan. Se tiesi sitä, että Pihtiputaan mitalimahdollisuudet olivat menneet jo ennen starttia.

Pihtiputaan ykkösjoukkue sijoittui 12:nneksi ja kakkosjoukkue 15:nneksi 17 joukkueen viestissä Äänekoskella. Pihtiputaan joukkueenjohtaja Martti Kuha myöntää, että sääntömuutosten jälkeen on ikävää, että pikkukuntien on vaikeaa saada minkäänlaista pokaalia muistoksi.

— Muutos on tehty vähän olosuhteiden pakosta, kun pikkukuntia ei ole enää paljon muita kuin Joutsa ja Pihtipudas. Olisimme nytkin olleet kakkosena ja kolmosena pienten sarjassa. Valitettavasti hiihtäjät loppuvat pienistä kunnista.

— Yritän ainakin vaikuttaa Keski-Suomen Hiihdossa, että laitettaisiin B-sarja ja sen kaksi parasta palkittaisiin. A-sarjasta tippuisi vuosittain kaksi joukkuetta B-sarjaan ja kaksi nousisi A-sarjaan. Pihtiputaallakin olisi mielenkiintoa, noustaanko A-sarjaan.

Martti Kuha on tyytyväinen joukkueensa suorituksiin.

— Jokainen teki parhaansa, eli sen mitä oli odotettavissa harrastusaktiivisuuteen nähden. Se on hyvin hiihdetty, kun on kymmenen sakissa osuudellaan.

Erityisesti Kuha mainitsee ”melkein ammattijääkiekkoilijan” Kalle Siekkisen hiihdon sekä enemmän keihäänheittoon keskittyneen Heikki Marinin rajun nousun toisella osuudella.Hän oli osuutensa ajoissa lähes mitalisijoilla.

Martti Kuha joutuu myöntämään, että nuorten hiihtoharrastus on hiipumaan päin.

— Yhä harvemmista löytyy askeettisia luonteita, jotka haluavat kiusata itseään niin paljon kuin hiihto vaatii. Nuorilla on kimpassa tekeminen paljon yleisempää. Pitäisi saada viestijoukkueita kasaan, että potkisivat toinen toisiaan. Pudis tekee erittäin hyvää nuorisotyötä, ja sinne siirtyy aktiivisesti nuoria. Onhan se aina jostakin pois.

Juha Kivinen

Toimittaja

Puhelin 0400 345 852
Sähköposti: juha.kivinen@kotiseudunsanomat.fi

Kotisivu: www.kotiseudunsanomat.fi

Jätä kommentti

Muista kommentoida asiallisesti. Toimituksemme tarkistaa jokaisen kommentin ennen julkaisua.

Takaisin ylös

Suosituimmat artikkelit

Lukijalta