Menu

Kimmojen naiset palasivat voitokkaasti sarjapeleihin

Kimmojen Vilma Karisto iskee täysillä. Kimmojen Vilma Karisto iskee täysillä.

Kinnulan Kimmojen naiset palasivat miesten tavoin pesäpallon maakuntasarjan peleihin kahden vuoden tauon jälkeen. Paluu kannatti, sillä naiset ovat voittaneet kauden kaksi ensimmäistä otteluaan.

Pari viikkoa sitten Kimmot kävi pelaamassa Sievin Sisua vastaan. Ottelu päättyi Kimmojen voittoon 0-2. Janika Voutila iski kolme kunnaria ja palkittiin ykköspalkinnolla.

Viime sunnuntaina Kimmoilla oli kovempi urakka kotiavauksessaan Ylivieskan Kuulaa vastaan. Voitto irtosi pisimmän kaavan mukaan vasta kotiutuslyöntikisan jälkeen 2-1 (5-9, 5-4, 0-0, 2-1).

Kuula-peliä haittasi reipas sade, joka alkoi juuri ottelun alla ja loppui passelisti, kun pelikin päättyi. Kimmot oli avausjaksolla kohmeessa ja vieraat menivät menojaan. Kimmot sai hieman kavennettua eroa vasta viimeisessä vuoroparissa.

Myös toisen jakson alku näytti huolestuttavalta, kun Kuula pääsi 0-3 -johtoon. Siinä vaiheessa Kimmot sai vihdoin hengen päälle ja nousi tasoihin, mutta vieraat livahtivat vielä viimeisessä vuoroparissa 3-4 -johtoon. Kotijoukkue väänsi kuitenkin tasoittavalla vuorolla jaksovoiton, jonka Salla Puputti sinetöi kotiuttamalla Essi Pekkarisen.

Supervuorossa joukkueet eivät saaneet mitään aikaan, joten ratkaisua haettiin kotiutuslyönneistä. Kuula toi omalla vuorollaan yhden juoksijan kotiin kolmoselta, mutta Kimmot vastasi kahdella nätillä kotiutuksella. Ensin Essi Pekkarinen löi ja Janika Pekkarinen toi ja sitten voiton ratkaisi lukkari Janika Voutila, jonka lyönnistä Vilma Karisto ehti helposti kotipesään.

Juha Kivinen

Toimittaja

Puhelin 0400 345 852
Sähköposti: juha.kivinen@kotiseudunsanomat.fi

Kotisivu: www.kotiseudunsanomat.fi
Muita artikkeleita tässä kategoriassa: « Kimmojen miehet korkkasivat kautensa kotivoitolla

Jätä kommentti

Muista kommentoida asiallisesti. Toimituksemme tarkistaa jokaisen kommentin ennen julkaisua.

Takaisin ylös

Suosituimmat artikkelit

Lukijalta