Menu

Lauri Tähkä paahtoi Pihtiputaalla lähes kolmetuntisen keikan

Lauri Tähkää ja bändiä kelpasi sekä kuunnella että katsella. Konsertin järjestivät Lions Club Pihtipudas, Dexteatteri ja DexViihde. Lauri Tähkää ja bändiä kelpasi sekä kuunnella että katsella. Konsertin järjestivät Lions Club Pihtipudas, Dexteatteri ja DexViihde.

Osattiinhan siitä kovaa keikkaa odottaa, mutta että se oli näin mahtava! Pohjalaisen rämäpään Lauri Tähkän konsertti Pihtipudas-salissa oli yhtä riemua ja täynnä yllätyksiä.

Mikä parasta, ilta ei tuntunut loppuvan ollenkaan. Hyvänkokoinen, noin 600 hengen yleisö sai taatusti vastinetta lipunhinnalle, kun Tähkä lähti bändeineen lavalta vasta kahden tunnin ja kolmen vartin jälkeen.Niin pitkää keikkaa ei tule ihan heti mieleen Pihtiputaalta, vaikka välissä olikin lyhyt kahvitus.

Lauri Tähkä poikkesi kiertueellaan ensi kertaa Pihtiputaalla. Hänen piti tulla jo kesällä tähdittämään Elämäjärven RiihiRockia, mutta reissu peruuntui. Nyt Tähkä korvasi oharin moninkertaisesti ja hän tuli myös kehuneeksi pihtiputaalaista punk-legendaa Ratsiaa, jonka musiikin sävyjä Tähkä oli yrittänyt tavoittaa säveltäessään.

Lauri Tähkä ja hänen bändinsä soivat Pihtipudas-salissa muhkean täyteläisesti mutta myös kirkkaasti. Soundit olivat ensiluokkaiset ainakin salin etuosassa ja myös tähti itse oli mainiossa vedossa.

Tähkä riehui ja potki ympäri lavaa ja välillä pitkin salia. Eräällä pyrähdyksellä rannekorukin hukkui. Tähkä pyysi yleisöä etsintätöihin, koska sitä ilman ei keikka jatkuisi. Koru oli äidin ostama ja siksi niin rakas.

Löytyihän se koru lattialta. Karstulalainen Tähkä-fani Marika Paavola koki tähtihetkensä, kun maestro itse pyysi häntä auttamaan korun kiinnittämisessä takaisin ranteeseen.

Tähkän ohjelmistossa oli Elonkerjuun aikaisia hittejä ja vuodesta 2011 alkaneen soolouran kappaleita. Tähkä lupasi yleisölle lauluja, joissa käsitellään suomalaisen miehen vahvoja tuntoja suomalaista naista kohtaan.

— Siinä on tuntemuksia, joita pitäisi pitää sisällään, mutta minä en enää viitti. Olen sen verran vanha jo, 43-vuotias, Tähkä virnisti.

Juha Kivinen

Toimittaja

Puhelin 0400 345 852
Sähköposti: juha.kivinen@kotiseudunsanomat.fi

Kotisivu: www.kotiseudunsanomat.fi
Muita artikkeleita tässä kategoriassa: « Pihtiputaan kirjaston Naisten ilta oli taas menestys

Jätä kommentti

Muista kommentoida asiallisesti. Toimituksemme tarkistaa jokaisen kommentin ennen julkaisua.

Takaisin ylös

Suosituimmat artikkelit

Lukijalta