Viime viikolla saatiin Pihtiputaalla ja Kinnulassa nauttia aidosta sirkustunnelmasta, kun saksalainen Sirkus Renz saapui telttoineen tuomaan ihmisten nähtäville klovnin, trapetsitaiteilijoita, fakiirin ja tulennielijän. Pyörähtipä lavalla pari pientä koiraakin.
Aiemmin kesällä saatiin Pihtiputaalla nauttia Sirkus Finlandian showsta. Renz on pienempi sirkus, jonka tunnelma on intiimimpi ja yleisö otetaan mukaan esityksiin.
Erityisesti pellen ollessa lavalla yleisö pääsi osallistumaan. Useampi katsoja sai yrittää heittää hattua klovnin päähän. Tosin se jäi kaikilla yritykseksi. Silja Nikkilä pääsi lavalle kokeilemaan hula hula -vanteen pyöritystä lanteilla, kaulalla, takamuksella ja jalallaan.
Pihtiputaalaista Miska Marttista ei paljoa tarvinnut lavalle houkutella. Hän nimittäin meni sinne innokkaasti itse. Lavalla Miska pääsi yrittämään hatun heittämistä klovnin päähän. Samalla hän sai omaan päähänsä pellehatun sekä punaisen nenän.
— Mummun, enon, tädin ja sen pojan kanssa tänne tulin, Miska kertoi.
Kymmenvuotias Miska on aikaisemminkin käynyt sirkusesityksissä ja viihtyi myös tällä kertaa.
— En ole koskaan aiemmin päässyt lavalle, joten nyt halusin sinne!