Kun Juha ”Turnus” Kinnunen kävelee Jyväskylässä bändipaita päällä, ihmiset tulevat sanomaan, että ”mehän tiedämme teidän bändin”. Näin Kinnunen kuvailee johtamansa Turnusbandin suosion nousua.
Pian kymmenen vuotta koossa ollut yhtye on päivittynyt vuosi sitten. Uusien soittajien myötä tavoitteet ovat nousseet korkeammalle.
— Vielä bändihommia tehdään päivätyön ohella, mutta tarkoituksena olisi tehdä soittamisesta päätoimi, Kinnunen suunnittelee.
Bändin jäsenistä Juha Kinnunen, Esa Hakkarainen ja Harri Pekkarinen asuvat Kinnulassa. Risto Turpeinen on kotoisin Pihtiputaalta, mutta asuu tällä hetkellä Reisjärvellä ja Marko Pieksämäki on Haapajärveltä.
— Nyt bändi on semmoinen kuin olen kymmenen vuoden ajan haaveillut. Paketti on niin valmis kuin voi vain olla. Voisin sanoa, että lopulliset jäsenet ovat nyt tässä.
Seuraava askel on kolmannen levyn tekeminen. Tuottajana toimii legendaarinen Kassu Halonen, joka on ollut mukana yhteensä yli 1500 suomalaisen kappaleen tuotannossa.
Hänen säveltämiinsä levyihin lukeutuu muun muassa Jari Sillanpään nimikkoalbumi, joka on Suomen musiikkihistorian myydyin.
— Me otetaan Halosesta kaikki irti, miehet tuumaavat päättäväisenä.
Turnusband on saanut huomiota myös muilta nimekkäiltä muusikoilta.
— Ilman mitään varoitusta Popedan kitaristi Costello Hautamäki tarjosi meille biisiä. Kysyimme, saammeko lähteä soveltamaan kappaletta, sillä se ei ollut oikein meidän tyylinen, Turpeinen kertoo.
— Meillä täytyy olla oma tyyli. Kaikkien biisien pitää kuulostaa Turnusbandilta, eikä joku biisi Popedalta ja toinen Reijo Taipaleelta, Hakkarainen sanoo.
Omat kappaleet ovat Risto Turpeisen käsialaa. Hän säveltää ja tekee sanoitukset. Harri Pekkarinen osallistuu sovittamiseen. Tarkoituksena on tehdä varastoon useampia biisejä, joista parhaat päätyvät levylle.
— Kaikkien kappaleiden täytyy olla viimeisen päälle. Pari coveria voidaan ottaa mukaan, jos hyviä löytyy.
Kinnula-päivien perinteinen konsertti-ilta pidetään tänä vuonna Rinkeli-Rockin nimellä. Ensi viikon lauantaina järjestettävässä tapahtumassa Pelle Miljoona esiintyy ennen Turnusbandia, mutta pääesiintyjän paikka ei ole noussut miesten hattuun.
— Ei se nyt niin isolta jutulta tunnu. Tämä on vain soittojärjestys. Jalat maassa kuitenkin ollaan.
Kerta on ensimmäinen, kun Turnusbandia pyydetään esiintymään Kinnulassa.
— Meidän suosio on nyt huomattu täälläkin, Kinnunen tuumaa.