Potilaslaki takaa potilaalle oikeuden hyvään hoitoon ja kohteluun. Vai takaako?
Osataanko Pihtiputaalla lukea lakia? Ovatko perusturvalautakunnan jäsenet joskus kuulleet kyseisestä laista? Voivatko päättäjät seisoa päätöstensä takana vielä vuosienkin jälkeen?
Entä lautakunnan esittelijän rooli? Nykyisessä hallintomallissa hänellä lienee melkoinen valta esitellessään asioita lautakunnalle oikeudenmukaisesti ja puolueettomasti lakeihin ja säädöksiin nojautuen. Unohtamatta olemassa olevia dokumentteja.
Melkoinen koneisto, mutta potilas on vain pieni osanen suurta kokonaisuutta. Siitäkin huolimatta, että tälle potilas poloiselle on tehty laki turvaksi.
Kyseessä oleva asia on ollut ensimmäisen kerran perusturvalautakunnassa jo vuonna 2010. Toki tapahtumat ovat jo alkaneet paljon ennen sitä terveyskeskuksessa. Ja vieläkin kantelua käsitellään Korkeimmassa hallinto-oikeudessa, joten asialle ei ole vieläkään loppua näkyvissä.
Seuraava instanssi onkin sitten Euroopan ihmisoikeustuomioistuin. Asiaa on siis käsitelty kohta 7 vuotta eri hallintoportaissa. Kohtuullista? Halpaa? Tehokasta? Oikeudenmukaista? Ja kyse on vain 3 500 eurosta.
Asian selittäminen kokonaisuudessaan vaatisi pienen romaanin, mutta lyhyesti pääkohdiltaan näin.
Potilas käy lääkärissä, eikä lääkäri huomioi potilaan asiaa ja jättää myös kirjaamatta epikriisiin vastaanotolla tapahtuneet asiat. Kuluu vuosia ja potilas päättää käydä yksityisellä lääkärillä varmistamassa tilanteensa. Kriteerit täyttyvät.
Yksityislääkärin kanssa sovitaan, että varataan toimenpideaika ja potilas ottaa yhteyttä terveyskeskukseen ja pyytää lähetteen keskussairaalan toimenpiteen arviointiin, jolloin se tehdään kunnallisesti.Toimenpide perutaan, jos potilas saa lähetteen keskussairaalaan.
Perusturvan toimialajohtaja oli silloinen terveyskeskuksen johtava lääkäri, jonka vastuulle kuului myös lähetteen hyväksyminen. Hän kieltäytyi antamasta lähetettä kommentoimalla ”lähetettä ei anneta, koska tapauksia on paljon ja rajanveto on vaikeaa”.
Asiasta keskusteltiin sähköpostitse ja keskustelu on jäänyt todistusaineistoksi. Potilaalle ei myönnetty lähetettä. Potilaan pyytämiä toimintaohjeita ei myöskään annettu. Maksusitoumus mammografiaan myönnettiin, koska potilaalle se olisi kuitenkin loppuvuonna tullut seulontatutkimuksen myötä. Säästettiin kustannuksia. Potilaan piti päättää, mitä nyt tehdään. Lähetettä ei saa keskussairaalaan. Terveyskeskuslääkäri vain sivuuttaa asian huomioimatta. Toimialajohtajalla on valta virkamiehenä ja vastuu lääkärinä ja mahdollisuus tehdä lähete potilaalle. Vaan ei. Aika vähän keinoja jäljellä.
Toimenpide tehtiin helmikuussa 2010. Potilas maksoi omasta pussistaan ja ongelmat jäivät leikkauspöydälle. Kela maksoi oman osuutensa yksityislääkärin maksuista, koska määritellyt kriteerit täyttyivät ja potilas olisi ollut oikeutettu myös kunnalliseen terveydenhoitoon. Edellytykset siis olivat olemassa lähteeseen keskussairaalaan arviointiin ja sitä kautta toimenpiteeseen.
Kynnys tehdä perusturvalautakunnalle korvaushakemus oli suuri ja siksi sen tekeminen tapahtui vasta loppuvuodesta 2010 tarkan harkinnan jälkeen. Lautakunta päätti olla korvaamatta potilaan kustannuksia. Potilas valitti päätöksestä Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen. Hallinto-oikeus katsoi Pihtiputaan kunnan korvausvelvolliseksi vuonna 2012 harkittuaan päätöstä liki kaksi vuotta.
Lautakunta puolestaan päätti valittaa Hallinto-oikeuden päätöksestä Korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Perusteluna oli, että vuonna 2014 tulee voimaan uusi laki terveydenhuollosta ja potilaan oikeuksista.
Valitusta perusteltiin potilaiden tasapuolisella kohtelulla ja ennakkotapauksena. Lautakunta hyväksyi toimialajohtajan esityksen.
Lautakunta kokoontui kuitenkin uudelleen ja teki uuden päätöksen toimialajohtajan esityksestä. Kokouksen päätöksestä, kuten myös ensimmäisestä lautakunnan kokouksesta, unohdettiin lähettää potilaalle pöytäkirjaote. Otteen potilas sai kun pyysi sitä.
Korkein oikeus muutti hallinto-oikeuden päätöksen ja katsoi, ettei Pihtiputaan kunta ole korvausvelvollinen. Kaksi vuotta harkittuaan päätöstä. Korkein oikeus käsittelee potilaan kantelua edelleen.
Potilas teki perusturvalautakunnalle korvausvaatimuksen, jonka lautakunta äänestyksen jälkeen hylkäsi. Viitasaaren edustajat ja yksi Pihtiputaan edustaja olivat perusturvajohtajan esityksen takana ja hylkäsivät sovittelevan korvausvaatimuksen. Herää kysymys, miten jo vuonna 2010 tehty toimenpide voi olla ennakkotapaus vuonna 2013 tehtävään valitukseen, perustuen vuonna 2014 voimaan tulevaan lakiin, jonka tarkasta sisällöstä ei ollut tietoa vielä silloin.
Keskustelussani perusturvajohtajan kanssa asian käsittelystä ja lautakunnan toimintatavoista sain käsityksen, että lautakunnan jäsenet eivät aina voi tutustua asioihin riittävästi. Havaitsin myös, että ainakin tässä asiassa ei alun alkaenkaan asiaa ole esitelty oikein. Faktat ovat todistettavasti vääristyneet ja lautakunnan jäseniä on huijattu. Kaikkia pikkuseikkoja en ottanut esiin, mutta tärkeimmät.
Valitettavasti tämäkin asian käsittely on vienyt jo kuusi vuotta. Moni olisi jo lannistunut, mutta oikeustajuni ei vaan ymmärrä tätä.
Haluan myös herättää päättäjien vastuun asioiden hoitamisesta inhimillisesti ja oikeudenmukaisesti, ettei kenenkään tarvitsi käydä tällaista ruljanssia läpi. Moni ei otaa asiaa esille sen henkilökohtaisuuden takia, vaan jättää sikseen.
Toivottavasti lautakunnan jäsenet ottaisivat luottamustehtävänsä vakavasti ja ymmärtäisivät, että asioiden takana on ihminen. Vaivautuisivat ottamaan asioista selvää, eivätkä sokeasti luottaisi virkamiehiin.
Sotesoppaan kyllästynyt
