Vuosi on mennyt hurjaa vauhtia, ja sekä lapset että nuoret ovat jo tovi sitten palanneet koulunpenkille. Itsekin tein sen viime torstaina.

Aloittelin opinnäytetyötäni viime keväänä. Aihe minulla on enemmän sosiaalityöhön kuin liiketalouteen liittyvä.

Me aloimme kehitellä nuorisolle suunnattua korttipakkaa, jonka avulla toisen asteen opiskelijat voisivat keskustella heitä askarruttavista aiheista mahdollisimman turvallisessa ympäristössä.

Katsokaas, pelillistäminen on ottanut ison jalansijan koulutuksessa. Ihmiset oppivat helpommin tekemällä, ja kun oppimiskokemukseen lisätään jokin pelille tyypillinen elementti, tulee siitä heti monelle mielekkäämpää.

Tähän ryhtyessäni en osannut ajatella, millaisia aiheita korttimme tulisivat käsittelemään.

Palasin rakkaille kotikonnuilleni ja suuntasin Pihtiputaan lukiolle tekemään kortteja yhdessä kohderyhmän kanssa.

Nuoret pelasivat ensin aiemmin tehdyillä korteilla ja keskustelivat niistä. Jokaisessa kortissa oli kuviteltu tilanne, joka heidän tuli ratkoa tai jota heidän täytyi kommentoida.

Sen jälkeen oli aika ryhtyä korttien tekoon.

Eniten tuokion aikana keskustelua herättivät aiheet kuten kiusaaminen, päihteet joista erityisesti huumeet, seksuaalinen ahdistelu, syrjintä sekä sopeutuminen.

Tässä muutama esimerkki korteista, joita lukiolaiset tekivät: ”Uudella opiskelijalla on vaikeuksia sopeutua lukioon, kukaan ei puhu hänelle. Kuinka toimit?” ”Huomaat ystävälläsi ruhjeita. Kysyt häneltä, mistä ne ovat tulleet. Hän hetken kuluttua myöntää kokeneensa paljon väkivaltaista kiusaamista koulussa. Kuinka reagoit?”

Niin. Kuinka sinä reagoisit?

Kortit, joita tuolloin syntyi, herättivät keskustelua ja saivat monet miettimään. Monet hyvinkin pysäyttävistä kortti-ideoista syntyivät omien kokemuksien kautta.

Peruskouluissa on kaiken maailman KiVa-kouluohjelmia, ja monista ongelmista pyritään puhumaan ennaltaehkäisevästi.

Toiselle asteelle mentäessä vastaavat vähentyvät merkittävästi tai pahimmassa tapauksessa loppuvat kokonaan.

Ongelmat eivät kuitenkaan vähene merkittävästi toiselle asteelle mentäessä. Mikä on sitten se pätevä syy lopettaa asioista puhuminen melkein kuin seinään?

Sain itse paljon irti lukiolaisten kanssa keskustelemisesta, ja uskoisin, että niin myös ainakin osa heistä.

Toivon, että tällainen keskustelu jatkuisi. Ketään ei tulisi jättää yksin vaikeiden ajatusten kanssa.