Uutiset (muokattu 18.7.2019) Heikki Jämsén

Kylän omalle pojalle Pihtipudas-koru

Pete Parkkosen esiintymistä kannattaa jatkossa katsella sillä silmällä, että kiiltääkö Peten kaulassa hänelle lauantaina lahjoitettu hopeinen Pihtipudas-koru. 

– Olemme miettineet, kenelle tätä lahjoitamme ja ketkä olisivat sopivia kantamaan tätä. Kun Pihtiputaan Mummo sai omansa, kaikki olivat sitä mieltä, että Petelle myös, koska hän on pitänyt Pihtipudasta aina esillä, koruhankkeen alullepanijoihin kuuluvan Pihtipudas-Seuran puheenjohtaja Juha Siekkinen sanoi.

– Ajattelimme, että korun tarina jatkuu maailmalla mukanasi, Siekkinen totesi ojentaessaan korun Petelle, kylän omalle pojalle, kuten korun taakse on kaiverrettu.

Pete ihastui koruun ja aikoi pitää sitä kaulassaan esiintyessään samana päivänä hääkeikalla Pihtiputaalla.

Korut ovat osa Peten julkisuuskuvaa.

– Ne korostavat artistiutta ja pidän koruilla ehostamisesta. Pihtipudas-koru on tosi hieno ja tulee varmasti näkymään keikoillani.

– Heti kun Kotsarin sain, katsoin, että onpa kivan näköinen koru. Se yllätti, että tämä on isompi kuin kuvittelin ja se on hyvä, Pete sanoo.

Pihtipudas-Seuran lisäksi hankkeessa ovat mukana kunta ja Kalevala Koru, jonka tuotemallistoon koru kuuluu. Koru istuu myös miesten kaulaan.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>