Pääkirjoitus (muokattu 31.7.2019) Heikki Jämsén

Keihään suurmies ja karnevaalien isähahmo on poissa

Keihäslegenda Jorma Kinnunen esitteli Pihtiputaan keihäsmuseota presidentti Sauli Niinistölle kesällä 2013.

Pihtiputaan Keihäskarnevaalit ja Jorma Kinnunen nivoutuivat alusta asti tiukasti yhteen. Jorma Kinnunen muodosti lajitoveriensa kanssa ydinryhmän, joka aloitti edelleen voimissaan olevan karnevaaliperinteen vuonna 1971. Viimeisen kerran Jorma Kinnunen nähtiin Pihtiputaan urheilukentällä vuosi sitten. Vaikka askel oli jo lyhyt, mielessä olivat kirkkaana keinot, joilla lajin tulostaso nousee.   

Ilosjoella 15. joulukuuta 1941 syntynyt, sittemmin Äänekosken pikkujättiläiseksi nimetty liikuntaneuvos Jorma Kinnunen kuoli pitkään sairastettuaan läheiset vierellään 25. heinäkuuta. Pihtiputaan Keihäskarnevaalien isähahmo on poissa, mutta hän ei piilottanut osaamistaan, vaan jätti jälkeensä valtavasti keihäänheittoon liittyvää laji- ja valmennustietoa, mutta myös  suuren määrän muistoja niille tuhansille nuorille heittäjänaluille, jotka ovat osallistuneet Pihtiputaan Keihäskouluun.

Jorma Kinnunen eli lapsuutensa köyhissä ja kovissa oloissa. Vaikeudet eivät nuorta miestä lamaannuttaneet, vaan hän puski sisulla ja peräänantamattomuudella kohti keihäänheiton kärkeä. Rytmikkään, nopean ja voimakkaan huippu-urheilijan ura huipentui hopeamitaliin Meksikon olympialaisissa 1968 ja sen jälkeen Tampereella Ratinan stadionilla heitettyyn maailmanennätykseen 92,70. Työ jatkui näihin päiviin asti arvostettuna urheiluvaikuttajana.

Vastaa kommenttiinkäyttäjälle Nimetön Peruuta kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>