Päästä vedettyä Heikki Jämsén

Kosketusnäyttö voi kohottaa verenpainetta

Pihtiputaan kunnanvaltuuston värikkään kokouksen jälkeen rentouduin pihahommissa. Puhelin oli jäänyt äänettömälle. Yleensähän se soi silloin kun siihen ei pysty vastaamaan. Niin oli käynyt nytkin. Robotti kertoi, että viesti oli tullut ja kehotti kuuntelemaan.

Soittaja esitti asiansa rauhallisesti ja selvästi. Sitten tuli tauko. Odotin jatkuuko selostus. Jatkuihan se. Kohta luurista kuului tuskastunut tokaisu: 

– Ei katkie, ei prr…le katkie, paino millä sormella hyvvää!”

Sattuneesta syystä tiedän, että soittaja oli vasta vaihtanut näppäinpuhelimensa kosketusnäytöllä varustettuun älypuhelimeen. Hänellä ei ole ainakaan vielä ollut laitteesta mitään hyvää sanottavaa. 

Uutuuden käyttökokemusta hiertää se, että sormet eivät tahdo osua kohdalleen, vaikka kuinka yrittää. Puhelimeen vastaaminen on aiempaa hankalampaa, eikä yhteyden lopettaminen ole yhtään helpompaa.

Lopullinen siirtyminen kännykkään alkaa olla viittä vaille valmis. Telia on ilmoittanut katkaisevansa viimeiset lankapuhelinyhteydet vielä tämän vuoden aikana.

Nyt vaihdetaan vauhdilla näppäinpuhelimista kosketusnäytöllisiin älymalleihin, joihin on ladattu vaikka minkälaisia toimintoja. Kilauttaminen kaverille on vain yksi niistä. Puhelin toimii radiona, televisiona, musiikkivarastona, karttana, navigaattorina, kalenterina, kellona, herätyskellona, ostosvälineenä, kompassina, liikuntasuoritusten kirjaajana, vatupassina, taskulamppuna, laskurina, päiväkirjana, kirjana, pankkina, nauhurina, näköpuhelimena, kielten sanakirjana,  valokuva-albumina, lipputoimistona, kamerana ja sosiaalisen median viestivälineenä. 

Ja kun eksyn tai sairastun, painan appia 112 ja pyydän apua. Puhelin viestittää hälytyskeskukselle tarkan olinpaikkani.

Takana on aika, jolloin puhelinta käytettiin vain soittamiseen. Se oli helppoa kuin heinänteko ja onnistui lapseltakin, mutta kuka älykännykkää käyttävä haluaa palata vanhaan. Ei vaikka kampea pyöräyttämällä sai yhteyden keskukseen, joka ohjasi puhelun eteenpäin henkilön ja talon nimellä, jos puhelinnumero oli unohtunut tai sitä ei viitsinyt luettelosta kaivaa.

Jos huomaat, että älypuhelimen näytön hallinta herättää vihanpurkauksia ja  nostaa verenpainetta, hengitä syvään, laita puhelin taskuun, lähde kävelylle ja ota palattuasi kapula uudelleen käteen ja katso, näet  montako metriä etenit ja missä kiersit. 

Hyvällä asenteella tehty harjoittelu tekee mestarin seniori-ikäisestäkin.

   

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>