Olen tehnyt uuden vuoden lupauksen, että mitään tähän asti saavutetuista eduista, edes kiloista, mukavuuksista tai kulutuksesta en aio muuttaa ns. ilmaston pelastamisen puolesta. Korvaukseksi  lapsuuden puutteiden ja köyhyyden pula-ajoista ja menetetyistä mahdollisuuksista. 

Vielä on muistissa ne ankarat pakkastalvet jolloin huonoissa, isommilta siskoilta perityissä mekoissa ja villatakissa, kumikengät jalassa kävelin tai hiihtelin isän tekemillä suksilla kouluun. 

Repussa oli se aapiskukko, ei ollut kalakukkoa, mutta oli eväsleivät ja maitopullo. Koulussa oli jotain keittoruokaa tarjolla, ei silloin puhuttu laktoosi-intoleranssista tai gluteenittomista vaihtoehdoista.

Kouluun piti syksyllä kerätä marjoja puolukkapuuroa varten. Joulupussiin jonka pukki toi kuusijuhlassa, oli koulun keittäjä leiponut lasten kotoa viemistä tarpeista pullat.  Eipä ollut suklaamunia pääsiäisaamuna odottamassa tyynyn alla, vitsa saattoi olla ovenpäällä muistuttamassa vanhempien kunnioittamisesta.

Aamulla äiti herätteli ylös sanoen ”se pää ylös missä on korvat”, ei auttanut muu kuin nousta ylös hakemaan puita tai vettä. Aina oli jotain pientä askaretta mitä lapset joutuivat tekemään, ei siinä leikille paljon sijaa jäänyt. Eipä niitä  leikkikaluja liiemmälti ollut, kotieläimet olivat parhaita silitettäviä minun nuoruudessa.

Siihen aikaan ei lapsille tilattu verkkokaupoista tavaroita, verkoilla isä pyydysti kalaa ja siitä kiitos Kivijärvelle, usein oli kalaa ruokana. Enempi olisi pitänyt syödä sitä särkeä, että nyt olisi enempi järkeä.

Olen päättänyt lämmittää puilla saunaa ja takkaa edelleen, korvaukseksi nuoruuden pakkasen puremista käsistä, jaloista ja koko kropasta, aavalla järvenjäällä kilometritolkulla kävellessäni. 

Kinkunkin, joulupöydän kunkun, olen päättänyt paistaa ja jouluvalot sytyttää joka joulu korvaukseksi lapsuuden köyhistä, valottomista jouluista.

Diesel-autolla ajan niin kauan kun kunto sallii, korvaukseksi nuoruuden pitkistä kävelymatkoista kivisillä ja pimeillä, auraamattomilla kinttupoluilla.

En ole aikonut luopua pitkistä lentomatkoista toiselle puolen maailmaa niin kauan kun vielä muisti pelaa, ja jos en eksy suurilla lentokentillä johonkin pakanamaahan. Korvaukseksi siitä, että lapsuudessani tein vain mielikuvitusmatkoja ympäri maailman.

Nykyään mieli palaa heti risteilyn jälkeen suurille, valtamerten risteilylaivoille, joten aion nuoruuden pakollisten, tuulisten ja sateisten venereissujen jälkeen korvaukseksi niistä hakeutua uusille merille.

Muistin juuri, että onhan minulla vielä se pallomerikin kokematta.

Toini Saarensalmelta