Uutiset (muokattu 24.3.2020) Juha Kivinen

Koronaa kuriin kotitilauksilla

Veli-Matti Klemola haki lounasta Ruska Bar & Bistron yrittäjältä Marja Hakkaraiselta.

Koronaviruksen leviämistä hidastetaan suosittelemalla etenkin yli 70-vuotiaille pysyttelemistä kotioloissa. Paikalliset yritykset ovat ryhtyneet auttamaan asiakkaitaan järjestämällä heille kotiinkuljetuksia.

Kinnulassa K-Market Kinuskiin voi tehdä tilauksen puhelimella tai sähköpostilla. Tilaukset jaetaan kahdesti viikossa. Toimituspäivänä kello 10:een mennessä tehdyt tilaukset ehtivät kello 16 lähteviin kuljetuksiin.

Kimmojen pesäpallojaoston väki vie tilauksen perille. Tilaamisesta peritään viiden euron maksu, jonka K-Market siirtää pesäpallojaoston hyväksi.

K-Market Kinuskissa voidaan koota myös asiakkaan ostokset haettaviksi kaupasta, jotta hyllyjen välissä ei tarvitse viettää aikaa. Kauppias Janne Hänninen kertoo, että  ihmiset ovat ostaneet tiettyjä tavaroita tavallista enemmän virusuutisten lisäännyttyä.

– Jonkin verran on ollut tuotepuutteita, mutta se on ymmärrettävää, kun kaikki Suomen kaupat tilaavat samaa tavaraa yhtä aikaa moninkertaisia määriä. Siinä ei mikään teollisuus pysy millään mukana. Säilykehyllyt ovat menneet välillä aika tyhjiin. Vessapaperia meni jonkin verran, mutta sitäkin saatiin lisää.

Pihtiputaalainen Haapa-Line aloitti kauppaostosten keräily- ja kotiinkuljetuspalvelun K-Supermarketin ja S-marketin kanssa tiistaisin ja torstaisin. Tilaukset tehdään Haapa-Linelle puhelimella tai sähköpostilla. Ostosten keräily maksaa 6,50 euroa ja kuljetuksista peritään kymmenen euroa kirkonkylälle ja 15-20 euroa sivukylille.

Pihtiputaalaisissa päivittäistavarakaupoissa on myös rauhoitettu päivän ensimmäinen aukiolotunti riskiryhmille, jotta he voivat asioida kaupassa aikana, jolloin paikat ovat mahdollisimman puhtaina.

Kinnulalainen Ruska Bar & Bistro toimittaa päivittäin lämpimän kotiruokalounaan asiakkaille. Mahdollista on ostaa  myös kiusauslounas isommalle porukalle. Lounaan maksu tapahtuu netissä.

– Näin yritämme yhteistyössä Karkausmäen  Kammarin kanssa selviytyä yrityksinä aikana, jolloin 60 prosenttia baarimyynnin liikevaihdosta jää saamatta.  Ruokaa on mahdollista tilata esimerkiksi vanhukselle, joka saattaa olla aivan eristyksissä ja omaiset kauempana eri paikkakunnalla, Ruska Bar & Bistron yrittäjä Marja Hakkarainen kertoo.

Meijän Kauppa Muurasjärvellä tarjoaa kotiinkuljetuspalvelua kilometrin säteellä kaupalta sekä kauppakassipalvelua.

Pihtiputaan Grilli-Keidas on kuljettanut koko yrityksen 30-vuotisen historian ajan asiakkaiden tilauksia ilmaiseksi viiden kilometrin säteellä kirkonkylältä, ja kuljetukset jatkuvat edelleen. Kahvila-Ravintola Manta jatkaa myös lounasaterioiden kuljetuksia Pihtiputaan ydinkeskustassa.

Herkkuravintola Takkatupa Pihtiputaalla on alkanut tehdä ruokaa kotiin haettavaksi 10 eurolla kiloa kohti. Ruokavalikoima on ravintolan herkkupöydän mukainen.

Takkatuvalta toimitetaan sovittaessa ruokatilauksia myös kotiovelle iltaisin Pihtiputaan keskustan alueella. Tilaus on tehtävä kello 17:ään mennessä. Ruoka toimitetaan noin kello 19. Toimituslisä on viisi euroa.

Putaan Pizzeria toimittaa listaruokiaan kotiin tai työpaikalle enintään kymmenen kilometrin päähän niin kauan kuin poikkeustilanne jatkuu. Alle 20 euron tilauksista peritään kolmen euron kuljetusmaksu.

Liikenneasemat Shell Putaanportti ja Matkailukeskus Niemenharju myyvät myös aterioita mukaan.

Pihtiputaalainen Simon Auto hakee auton, huoltaa sen ja tuo takaisin pihaan, jos asiakkaalla ei ole mahdollisuuksia hoitaa itse huoltoa. Simon Auto voi samalla katsastaa auton asiakkaan puolesta.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>