Uutiset Juha Kivinen

Seppo vetäytyi karanteeniin jo ennen hallituksen määräystä

Seppo Kahilainen on pysytellyt korona-aikana lähes kokonaan kotosalla Rönnyn entisellä kansakoululla.

Eläkepäiviään viettävä ohjelmatoimisto Dex Viihteen pitkäaikainen toimitusjohtaja ja manageri Seppo Kahilainen jäi vapaaehtoiseen karanteeniin maaliskuun puolivälissä jo pari päivää ennen hallituksen antamia poikkeustilamääräyksiä koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi.

– Hannu Wallinheimo oli syöpälääkärinä silloin, kun sairastuin. Hän laittoi viestiä, että sinulla on sellainen terveystausta, ettei kannata leikkiä. Sain aikoinaan sädehoitoa neuvostoliittolaisella kobolttikanuunalla ja se oli melko raskasta hoitoa. Siitä tuli jälkihoitoja sydämen ja keuhkojen puolelle. Ajan ja ikääntymisen myötä siitä on aiheutunut ongelmia, mutta pitää olla tyytyväinen, että tässä ollaan.

Seppo Kahilainen ei ole juuri poistunut kotoaan Rönnyltä korona-aikana. Auton tankkaamiset ja pizzanhakureissut ovat olleet melkein ainoita käyntejä Pihtiputaan keskustassa.

– Apteekissa ja pizzeriassa on ollut erittäin hyvää palvelua, kun ostokset on tuotu ulos, hän kiittelee.

Karanteenissa olo ei ole tuntunut Seposta vaikealta.

– Onhan se kokemus tämäkin. Ei tämä hirveää ole. Aika ei käy pitkäksi. Monenlaista ajankulua löytyy, kun netistä lähtee hakemaan. Netflixistä tulee katsottua välillä hyviä elokuvia. Luojan kiitos myös siitä, että tämä osui keväälle.

Vanha maratoonari onkin löytänyt lenkkeilyn uudestaan. Seppo on tehnyt jopa 6-7 kilometrin kävelylenkkejä.

– Se on minulle paljon. Kyllä sen keuhkoissa huomaa, että hengittäminen on mukavampaa, kun liikkuu säännöllisesti.

Seppo Kahilainen kehuu olevansa Rönnyllä muutenkin vähän kuin herran kukkarossa. Hän on kirjoittanut muistelmakirjaansa ja soitellut läpi vanhoja tuttuja.

– Kirjassa on koossa melkein viisisataa sivua, mutta siinä on paljon raakattavaa, korjattavaa ja tarkistettavaa. Antti Heikkinen on sitä jonkin verran lukenut ja sanonut, että kyllä tästä saa paketin kasaan. Alkuperäinen aikataulu oli  tämän vuoden loppuun mennessä, mutta siitä joutuu antamaan varmaan periksi. Se on minulle sen verran iso haaste.

Hallitus kielsi heinäkuun loppuun asti yli viidensadan ihmisen yleisötapahtumat, eikä vielä tiedetä, lievennetäänkö yli kymmenen hengen kokoontumisrajoitusta toukokuun puolivälissä.

Niinpä Seppo Kahilainenkin joutui peruuttamaan jo sovitun Niemenharjun lavan kesätanssiohjelmiston ohjelmatoimisto Gramofonin kanssa. Erityisesti häntä harmittaa, että Peer Güntin ja Rudin klubi-ilta meni pieleen, sillä siihen olisi ollut kysyntää.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>