Uutiset Juha Kivinen

Ensimmäinen etävaltuusto kunnialla läpi Pihtiputaalla

Käsidesipullo odotti yleisöä Pihtiputaan valtuustosalin pöydällä. Saliin olisi voitu ottaa kymmenen ihmistä, mutta ketään ei ilmaantunut. Kunnanjohtaja Ari Kinnunen poikkesi tarkastamassa tilanteen. Kunnan IT-tuki Tuomo Paananen istui taustalla.

Pihtiputaan kunnalliselämässä tehtiin historiaa toissa maanantaina. Kunnantalon valtuustosali oli tyhjä, mutta kunnanvaltuuston kokous pidettiin silti.

Pihtiputaalla noudatettiin yleistä käytäntöä koronaviruksen aiheuttamien rajoitusten takia järjestämällä valtuuston istunto sähköisesti Teams-yhteyden kautta. Hallituksen asettama rajoitus yli kymmenen henkilön kokoontumisille ei tosin koske kunnan toimielimiä, mutta kunnissa ei ole haluttu ottaa riskiä, vaan kokoukset on pidetty etäyhteyksinä.

Neljä kunnanvaltuutettua istui kunnanhallituksen huoneessa, mutta muut olivat kotosalla tietokoneensa ääressä. Niin myös puheenjohtaja Pentti Räisänen. Kokous eteni melko sujuvasti, vaikka Räisäsellä olikin pari kertaa vaikeuksia ääniyhteyksien kanssa.

Kymmenelle ihmiselle tarjottiin mahdollisuus seurata kokousta suorana valtuustosalissa kankaalle heijastettuna, mutta yleisöä ei saapunut paikalle. Kokous ladattiin kaikille nähtäväksi YouTubeen vielä saman illan aikana.

Valtuusto otti heti ensimmäisessä pykälässä käyttöön sähköisen kokouksen ja päätöksentekomenettelyn poikkeustilan aikana. Kunnanjohtaja Ari Kinnunen kertoi, että  pandemian lisäksi muita poikkeusoloja voisivat olla valtiota kohtaava huomattava aseellinen uhka,  erityisen vakava talouselämän häiriö tai suuronnettomuuden kaltainen tilanne. Kaikissa voidaan tarvita erityisiä toimivaltuuksia.

Kunnanvaltuusto sai tiedoksi kunnanhallituksen päätöksen, jolla hallitus hyväksyi 5,55 miljoonan euron suuruisen lainan noston Kuntarahoitus Oyj:ltä. Kunta tarvitsee lainan, jotta se selviää maksuvastuustaan  Keski-Suomen Verkkoholding Oy:n lainojen takauksessa.

Keski-Suomen Verkkoholdingia haetaan velkasaneeraukseen ja prosessi kestänee vuoden loppuun. Kuntarahoitus sanoo verkkoyhtiön lainat irti, joten niiden maksu siirtyy takauksia antaneille kunnille. Lainoilla on rakennettu laajakaistaverkkoa kuntien alueille.

Ari Kinnunen kertoi, että kunnan tilinpäätöksestä tulee lainojen maksun takia yhden vuoden osalta suuresti alijäämäinen, mutta tilannetta helpottaa se, että edellisten kausien yli-alijäämätilillä on toistakymmentä miljoonaa euroa.

Kunnanjohtaja rauhoitteli huolestuneita toteamalla, ettei Pihtiputaalla ole akuuttia hätää kriisikuntaluokituksen täyttymisestä, vaikka joillekin verkkoyhtiön omistajakunnille on niin käymässä.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>