Uutiset Juha Kivinen

Kaupoissa on suojauduttu koronalta hyvässä hengessä

Pihtiputaan S-marketin päällikkö Ritva Kumpulainen esittelee kassojen lastauspäätyihin asennettuja pleksejä.

Koronakriisi on vaatinut kauppaliikkeiltä sopeutumista ennennäkemättömiin olosuhteisiin. Pihtiputaan S-marketin päällikkö Ritva Kumpulainen kertoo, että henkilökunta on joutunut taipumaan todella monenlaiseen, mutta työntekijät ovat ottaneet kaiken hyvin vastaan.

– Porukka on ihan älyttömän hyvällä fiiliksellä töissä. Ei ole panikointia tai vastustusta suojavälineisiin. Käsienpesu, hanskojen käyttö ja siivoukset lähtivät sujumaan alusta alkaen. Vain yksi työntekijä ei voi käyttää visiiriä, koska hänellä on migreenitaipumuksia.

Myyjien kasvovisiirien lisäksi uutta ovat pleksisuojat, jotka asennettiin kassoille estämään viruksen leviämistä asiakkailta kassahenkilöille sekä myös kassalinjan päätyyn, jotta ihmiset eivät joudu liian lähelle toisiaan pakatessaan ostoksia.

Kassalle tultaessa lattiaan on liimattu tarroja. Ne ohjaavat asiakkaita pysymään parin metrin turvavälin takana. Ritva Kumpulainen kertoo, että tarrojen välissä on pysytty aika hyvin.

– Meidän suomalaisten on hirveän helppo noudattaa merkittyjä sääntöjä. Pääasiassa asiakkaat ovat tosi ihania. Saamme todella hyvää palautetta siitä, mitä teemme. Pitää muistaa, että on todella vähän ammattiryhmiä, jotka käyvät aktiivisesti töissä. Kaupan tädit ovat yksi niistä.

Lähes ainoita huomautuksia S-marketin asiakkailta on saatu siitä, että seuraava on tullut liian lähelle kassahihnan kohdalla.

– Kapulat on poistettu hihnalta hygieniasyistä. Siinä on koettu, että toinen lyö ostoksensa hihnalle liian nopeasti. Olisi toive, että jokainen voisi sanoa toiselle, että ollaan vähän kauempana. Me teemme voitavamme, mutta poliisiksi emme voi ruveta.

Kumpulaisen mielestä kassahenkilön kohdalla olevat pleksit voisivat jäädä paikoilleen myös koronarajoitusten poistumisen jälkeen.

– Sehän voi olla uusi normaali ja myös turvallisuusjuttu ylipäänsä.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>