Jo ennen koronaa puhuttiin siitä, miten kestämättömiin mittoihin paisuneesta matkailusta on tulossa uhka luonnolle ja kuinka suomalaisten matkailu suuntautuu kaukomaille samaan aikaan, kun naapurimaista, Välimeren maista, Kiinasta ja Japanista tänne tulevien turistien määrä lisääntyy. Korona pysäytti matkailun joka suuntaan dramaattisella tavalla. Liikkumista kehotettiin välttämään myös kotimaassa.
Korona on vakava terveysuhka siihen sairastuneille ja rajoitukset sen leviämisen ehkäisemiseksi ovat paikallaan. Meillä taudin leviämisen hillitseminen on onnistunut ainakin toistaiseksi niin hyvin, että rajoituksia on ryhdytty poistamaan. Ravintoloiden ovien ja terassien avautuminen ei kuitenkaan merkitse sitä, että virukselta suojautumisen voi unohtaa. Sairastumisen riskiä kannattaa edelleen vähentää ottamalla omasta ja läheisten suojaamisesta annetut ohjeet vakavasti.
Pihtiputaalla aurinkoisen maanantaiaamun nähtävyytenä toimi Keskustien reunaan kokoontunut seitsemän rusakonpoikasen joukko. Maailma oli rusakoille niin uusi ja outo paikka, etteivät ne osanneet pelätä ohi ajavia autoja tai edes lähestyviä ihmisiä.
Ulkona luonnossa liikkumisen arvo on korona-aikana noussut. Samalla on huomattu, että läheltä löytyy nähtävää, ja sen tyhjän panttina olleen kesämökin voisi taas ottaa käyttöön.