Kesälomalla tuli mediassa vastaan sen verran monta kummallista juttua, että taas sitä joutui ihmettelemään, kuinka joillakin ei näytä käyvän mielessäkään, voisiko heidän toiminnastaan seurata myöhemmin ikävää julkisuutta.
Eniten esillä oli kohu keskustan puheenjohtajan Katri Kulmunin esiintymiskoulutuksesta. Kulmunihan päätti erota valtiovarainministerin tehtävistä sen jälkeen, kun Suomen Kuvalehti kertoi, että häntä oli koulutettu valtion varoilla, vaikka tuollaisten koulutusten kustannukset sopisivat paremminkin puolueen maksettaviksi.
Kulmuni on pulittanut tuon 50 000 euron summan itse takaisin ottamalla lainaa, mutta vahinko ehti jo tapahtua. Hänen erityisavustajastaan on tehty syntipukkia ja Kulmuni on esiintynyt tietämättömänä.
Juttu on nyt poliisin esitutkinnassa asti, joten pitkälle pääsi karkaamaan. Luulisi kaikilla vähänkin vakavammin otettavilla yhteiskunnallisilla toimijoilla olevan jo tiedossa, että mikään puliveivaus ei tahdo pysyä enää salassa. Toimittajat ovat valppaina ja heillä on hyvät verkostot, joten ehkä kannattaisi hiukan ajatella ensin.
Keskustan leiriin sattui osumaan toinenkin tapaus. Puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen on jo useampana vuonna muistanut ammattiin tai ylioppilaaksi valmistuvia nuoria onnittelukortilla, ja nyt Helsingin Sanomat nosti asian esille Evijärven lukion kautta.
Keskustan vihreä kortti oli tullut valmistuneille virallisessa koulun kuoressa, jossa olivat myös lukion päästötodistus ja ylioppilastodistus. Mukana oli Antti Kurvisen kuva ja nettisivujen osoite. Kurvinen on perustellut käytäntöä sillä, että hän on ”alueen senaattori”.
Voidaan tietysti kysyä, mikseivät muut poliitikot ole hoksanneet toimia samoin, mutta yhtä hyvin voidaan kysyä, onko lukioilta hyvien pöytätapojen mukaista suostua yhden poliitikon mainostamiseen. Kurvinenhan on oikeastaan käyttänyt vain tilaisuutta hyväkseen.
Lehdistönvapauden kannalta yllättävän rumalta näyttänyt selkkaus paljastui, kun Ilmajoki-lehden päätoimittaja Terhi Pirilä-Porvali erosi, koska lehden hallitus oli painostanut häntä olemaan julkaisematta uutista. Taustalla oli myös kunnanjohtajan painostus.
Jutussa kerrottiin kunnanvaltuutetun osallistumisesta valtuuston kokoukseen, vaikka tämä oli koronakaranteenissa Espanjan matkan jälkeen.
Kohun noustua esiin lehden hallitus pyysi vasta useiden päivien jälkeen anteeksi puuttumistaan toimituksen päätösvaltaan. Parempi kai myöhään kuin milloinkaan. Toivottavasti tapaus otettiin huomioon varoittavana esimerkkinä joka puolella, jos joku suunnittelisi vapaan lehdistön sormeilua.