Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta on yritetty kohta viisitoista vuotta. Urakka alkoi Vanhasen hallituksen Paras-hankkeella vuonna 2006. Sen tuloksena syntyi laki, jolla pienimpiä kuntia pakotettiin sote-yhteistyöhön.
Vuonna 2011 Kataisen hallitus keskeytti Paras-hankkeen ja ryhtyi valmistelemaan sote-uudistusta Kari Välimäen työryhmän linjausten perusteella. Kaksi vuotta myöhemmin sote todettiin liian hankalaksi viedä eteenpäin.
Stubbin hallitus jatkoi 2014 siitä, mihin edeltäjä jäi. Jo vuotta myöhemmin sote-esitys tyrmättiin perustuslakivaliokunnassa, koska monien ehdotusten katsottiin olevan ristiriidassa perustuslakien kanssa.
Sipilän hallitus ehti ilmoittaa päässeensä sopuun 15 sote-alueesta ja 21 itsehallintoalueesta, sekä valinnanvapaudesta ja sen yhteyteen tulevien palvelujen yhtiöittämisestä.
Kritiikkiä satoi joka suunnalta, myös hallituspuolueista. Esille tuotiin näkemys, että suomalainen sosiaali- ja terveydenhuolto kuuluu jo nykyisellään maailman parhaisiin, eikä sitä kannata pistää hätiköimällä pilalle. Sote kaatui keväällä 2019, samoin hallitus.
Nyt työtä jatkaa Marinin hallitus. Tavoitteena on rahaa säästävä ja palveluja parantava uudistus, jonka alustana on 21 hyvinvointialuetta. Kannattaako nimeä vielä harkita? Entä jos uudistus lisää hyvinvoinnin sijasta pahoinvointia?