Lukijalta (muokattu 19.5. 12:57) Reino Hakkarainen

Hieno avaus pesäpallon juhlavuodelle Kinnulassa

Pesäpalloliitto täyttää 100 vuotta. Kinnulaan oli saatu kaksi Superin joukkuetta pelaamaan harjoitusottelun Lylynmäen erinomaisella kentällä. Joukkueet pelasivat tosissaan ja yleisö sai nähdä hienoja suorituksia.

Minusta sivusta seuraajana herätti huomioni hyviin järjestelyihin. Ne hoidettiin tiptop alusta loppuun. Oleni ”työni” puolesta nähnyt monien isojenkin paikkakuntien ottelutapahtumia ja Kinnulan Kimmot on kärkipäässä. Se vaatii vastuunkantajilta pitkää ja asiantuntevaa panostusta: ja kaikki tietysti vapaaehtoisin voimin.

 Toivon Kimmojen joukkueille ja kaikille pelaajille ja toimihenkilöille vivahteikasta pesiskesää sekä tietysti menestystä.

Pesäpallo tuo kesän tapahtumiin pienellä paikkakunnalla hyvän lisämausteen. Koronan jälkeen pesäpallo antaa terveellistä pohjaa oikein suunnattuun ja ohjattuun purkautumiseen.

Kimmojen joukkuessa näyttää nuorten osuus keskeiseltä. Se on hyvä ja oikein on sekin, että seurojen kesken tehdään hyvää yhteistyötä isompien osalla. Meidän katsojien osaksi tulee tukea ja kannustaa, sitä me voimme kaikki tehdä. 

 Kotiseudun Sanomille erityiskiitokset mukanaolosta.

Hyvää pesiskesää kaikille!