Hevoset Juha Kivinen

Lippu salkoon suomenhevosen kunniaksi 6. syyskuuta

Suomenhevonen on ainutlaatuinen, aito kotimainen alkuperäisrotu. Suomenhevosen päivää vietetään jälleen 6. syyskuuta. Tänä vuonna on ilo juhlia myös yli tuhatta syntynyttä suomenhevosvarsaa.

Suomen Hippos haastoi suomenhevosen ystävät juhlimaan ja juhlistamaan sekä kertomaan tavoistaan viettää kansallisaarteemme juhlapäivää. Vastauksia tuli kymmeniä ympäri Suomea: suomenhevosia viedään vierailulle niin palvelutaloihin kuin päiväkoteihin, suomenhevosten omistajat avaavat talliensa ovet yleisölle ja moni kertoo juhlivansa ystävien tai talliporukan kanssa tavallista juhlavammilla kahvitteluilla.

Suomenhevosen virallista juhlapäivää on vietetty 6. syyskuuta vuodesta 2007. Suomen Hippos ja Suomen Ratsastajainliitto suosittelevat liputusta kotimaisen hevosrotumme kunniaksi.

– Juhlaan on tänäkin vuonna syytä myös siksi, että kuluneen kesän aikana suomenhevosvarsoja on syntynyt jo yli tuhat! Määrä on todella hieno ja kertoo suomalaisten hevoskasvattajien luottamuksesta tulevaisuuteen ja uskosta kotimaiseen rotuumme, kiittää Suomen Hippoksen kasvatuksen ja omistamisen johtaja Kimmo Lampinen.

– Suomenhevonen on yhä edelleen perheenjäsen, ja pääosa kasvattajistamme ihan tavallisia ihmisiä, harrastajia, joille syntyy yksi tai kaksi varsaa vuodessa. Tuhat suomenhevosvarsaa vuodessa on myös laskennallisesti riittävä määrä ainutlaatuisen alkuperäisrodun elinvoimaisuuden kannalta.

Suomenhevosia on tällä hetkellä noin 19 000, joista suurin osa ravihevosia. Vuodesta 2016 saakka on syntyneiden varsojen määrä ylittänyt tuhannen rajapyykin. Raviurheilu on toiminut monella tapaa suomenhevosrodun eloonjäämisen varmistajana, joskin tänä päivänä suomenhevonen on yhä vahvemmin erittäin monipuolinen ja laadukas rotu monenlaiseen harrastamiseen ja kilpaurheiluun.

Tapahtumia ja lisätietoja suomenhevosen päivän juhlinnasta löytyy Suomen Hippoksen sivuilta: www.hippos.fi/suomenhevosenpaiva ja lisäksi tapahtumia voi seurata sosiaalisessa mediassa aihetunnisteilla #suomenhevonen #suomenhevosenpäivä #kansallisaarre #aitosuomalainen

Suomenhevosen päivän liepeille osuu useampia tärkeitä tapahtumia, joissa suomenhevosella on tärkeä rooli: Suomenratsujen Kuninkaalliset 1.-4.9.Varsahuutokauppa 9.9. ja Hevoskynnön SM-kisat 10.9.  sekä tietenkin Harrastusviikko 5.-11.9.