Pihtiputaan seurakuntavaalit ovat tähän asti sujuneet miltei korostetun rauhallisesti. Perinteisesti tunnelma on ollut yhtä rauhallinen myös kirkkovaltuustossa, jossa vallitsee suuri yksimielisyys lähes asiasta kuin asiasta, eivätkä ehdokkaatkaan tee trendiin poikkeusta.
Pihtiputaan ehdokaslistalla ehdokkaita on kaikkiaan 26, paikkoja valtuustossa puolestaan 16. Se tarkoittaa sitä, että jokainen ehdolla ollut tulee valituksi vähintäänkin varasijalle. Seurakuntavaalien kiinnostavuus äänestäjien keskuudessa on toistaiseksi ollut maltillinen, sillä ennakkoäänestysprosentti on tänä vuonna ollut noin 16,5. Tämän viikon aikana ääniä vielä voi tulla postitse muualla ennakkoäänensä antaneilta.
Viime vaaleissa ennakkoäänestysprosentti oli 17, 78 ja kokonaisuudessaan varsinaisen vaalipäivän äänet mukaan laskettuina 26,6.
– Toivottavasti nyt päästään lähelle samaa, vaalilautakunnan sihteerinä toimiva Pirkko Montonen kertoo.
Vaalilautakunnan puheenjohtaja Terttu Paananen kertoo, että perjantaina äänestyspaikalla oli vilkasta. Kiitosta tuli näkyvästä paikasta, äänestämään pääsi muiden asioiden hoitamisen ohessa.
Pihtiputaan seurakunnan kuuma peruna on kirkkoherran vaali. Neljännelläkään kierroksella ei vielä uutta kirkkoherraa saatu valittua. Prosessi eteni haastattelujen sopimiseen asti, mutta kalkkiviivoilla kaksi haastatteluun kutsuttua vetivät hakemuksensa pois henkilökohtaisiin syihin vedoten.
Asetelma on haastava, sillä seurakuntaan tarvitaan kirkkoherra. Pihtiputaan ja Kinnulan tapauksessa haastetta tuo kahden seurakunnan yhteinen virka.
Ehdokkailla ei tilanteeseen ole tarjolla valmista ratkaisua. Valtaosa kannattaa itsenäistä seurakuntaa, mikäli se on mahdollista säilyttää. Toistaiseksi tuomiokapituli on toiveeseen myöntynyt, mutta kolme kautta kirkkovaltuutettuna toiminut Lauri Mielityinen näkee myös muissa vaihtoehdoissa harkinnan arvoisia puolia.
Käytännössä vaihtoehtoja on kolme: itsenäinen seurakunta, liittyminen Viitasaaren seurakuntaan yhdessä Kinnulan kanssa tai seurakuntayhtymän perustaminen, joka käytännössä tarkoittaisi keskeisten virkojen jakamista kolmen seurakunnan kesken. Mielityisen näkemyksen mukaan seurakuntayhtymä voisi tarjota yhteistyön etuja siten, että seurakuntien työntekijät voisivat jatkaa tehtävissään paikallisesti.
– Itsenäisyys on tietenkin hyvä asia, mutta seurakunnan organisaatio on niin ohut, että särkymävaraa ei juuri ole. Seurakuntayhtymän kautta voisi saada tukevampaa osaamista erityisesti taloushallintoon ja kiinteistöjen ylläpitoon, hän pohtii.
– Tilannehan on se, ettei diakoni voi tehdä kanttorin työtä tai kanttori diakonin. Jos yksi on poissa, niin tehtävien paikkaaminen on haastavaa. Kirkkoherran viran täyttäminen on kuitenkin tulevaisuuden kannalta se tärkein asia.
Tauno Mattola on samalla linjalla. Ensisijaisesti itsenäinen seurakunta, mutta tosiasiat on tunnustettava.
– Asioiden hoitamiseen tarvitaan aktiivista otetta.
