Seurakuntavaalien ennakkoäänestys on takana, vaalipäivä on tulevana sunnuntaina ja äänestää voi pääkirkossa iltakahdeksaan saakka. Itse en nyt asettunut vaaleihin ehdokkaaksi. Katsoin, että kun on neljä valtuustokautta ollut mukana, on aika tulla uusiakin henkilöitä mukaan päätöksentekoon.
Seurakunnan tehtävät eivät ole mihinkään muuttuneet; olla mukana ihmisten arjessa sekä tuoda siihen mukaan hengellinen, lohduttava ja ajaton ulottuvuus. Sitä tarvitaan erityisesti näinä aikoina, kun kriisejä on sekä maailmalla että kotimaassa.
Kannustankin äänestämään, sillä nyt valittavat luottamushenkilöt päättävät meille kaikille tärkeistä asioista. Pihtiputaalla seurakunnan talous on hyvällä tolalla, kiinteistöt pääosin kunnossa ja palvelut hyvät seurakunnan kokoon nähden. Vaikka luottamushenkilöt päättävät näistä jatkossakin, tarvitaan työhön myös tukea meiltä seurakuntalaisilta. Selkein tuki annetaan äänestämällä, mutta myös vaalien jälkeen tarvitaan terveisiä, huomioita ja vapaaehtoistyötä eri tavoilla, jotta seurakunnan työ on seurakuntalaisten näköistä.
Pihtiputaan seurakunnassa perusasiat ovat kunnossa, mutta uusille valtuutetuille tulee pähkinää purtavaksi henkilöstön pysyvyyden ja saatavuuden kanssa. Tällä hetkellä vakituista henkilöstöä on hyvin kirkkoherraa lukuun ottamatta, ja toivottavaa on että sekin asia saataisiin järjestykseen ensi vuoden aikana.
Ammattitaitoinen, hyvinvoiva ja vakituinen henkilöstö on paras tae hyville palveluille seurakuntalaisten suuntaan. Myös kiinteistöjen kunnon suhteen on oltava hereillä, korjausvelkaa ei kannata päästää kertymään sillä myöhästynyt korjaus on kalleinta korjausta.
Äänestämällä vaikutetaan ja annetaan viesti valituille; teitä tarvitaan ja arvostetaan. Toivonkin vielä loppukiriä varsinaisena äänestyspäivänä sekä tsemppiä ja voimia kaikille valittaville luottamushenkilöille.
Hannu Aho
Keskustalainen seurakuntaväki
valitsijayhdistyksen asiamies