Ainakin jossakin päin maata vaadittiin kunnanvaltuustoihin valituilta vai oliko peräti myös ehdokkaiksi lähteneiltä selvitys mahdollisesta rikosrekisteristä.

Pihtiputaalla ja Kinnulassa ei rötöksiä vissiin kyselty, enkä väitä että tarvetta olisikaan. Tosin muistelen, että takavuosina eräästä valtuustoryhmästä vitsailtiin, että siellä oli vähän joka jäsenellä jotakin merkintää tilillään.

Mutta ei siitä sen enempää, kun ei se ryhmäkään niin iso ollut. Ja kun tulin noin arveluttavia heittäneeksi, lienee kohtuullista muistella omaa rikosrekisteriäni.

Kun nuorena jouduin ensi kertaa tekemisiin virkavallan kanssa, pääsin heti myös mustanmaijan kyytiin. Kiltit poliisisedät veivät minut ja kaksi kaveriani Virtain matkahuoltoon, jotta ehdimme Alavudelle juhlimaan juhannusta Rantarockissa.

Yhdistetty poliisi- ja bussikyyti oli tarpeen, koska olin hetkeä aiemmin romuttanut isin Saabin nerokkaalla U-käännöksellä perässätulijan keulaan. Sen olin taas joutunut tekemään siksi, että olin ajanut harhaan matkalla Aulavan lavalle.

Sain siis heti kokea, että mainoslause pitää tosiaan paikkansa, eli poliisi on ystäväsi ja auttajasi.

Liikenteeseen liittyy myös oikea rikollinen urani: parit ylinopeussakot ja kerran päin punaisia Tampereen jäähallin nurkilla. Tosin valot olivat keltaiset, mutta sakkoa siitäkin tulee, sanoi konstaapeli.

Laki ei näytä kuitenkaan olevan sama kaikille. Telkkarin Poliisit-sarjassa turkulaispartio päästi kuskin huomautuksella, vaikka hän ajoi punaisia päin. Selityksenä oli se, että nainen etsi tietä Forssaan. Siinä oli kai jo tarpeeksi rangaistusta sinänsä.

Tosin kävihän minullakin armo oikeudesta, kun toin Kotsari-nippuja Kiuruveden kirjapainosta. Lehden paino oli todella myöhässä ja jouduin kaahaamaan hullun lailla, että ehtisin neljäksi Pihtiputaan postiin, koska yksi lehti piti saada Ranskaan asti.

Poliisi pysäytti ja meinasi lätkäistä roimat sakot, mutta selvisin ällistyttävästi vain kirjallisella huomautuksella, koska poliisit uskoivat kiireeni nähtyään lehtipinkat autossa.

Ehkä tilini oikeuslaitoksen kanssa menevät lopulta fifty-fifty, sillä olenhan ollut myös saamapuolella ja peräti sotaoikeudessa. Sain tuhat markkaa korvauksia kuorma-autokuskilta, joka kaahasi meidät sotapojat ojaan sissikeikalla ja päähäni tuli tälli.

Ihan niin pahasti en sentään ole toikkaroinut auton kanssa kuin se belgialainen nainen, joka luotti navigaattoriinsa ja ajoi 1 300 kilometriä harhaan.

Naisen piti mennä Brysselin rautatieasemalle, mutta hän ajoikin Saksan, Itävallan ja Slovenian läpi Kroatian pääkaupunkiin Zagrebiin.
”Olin poissa tolaltani, joten jatkoin vain ajamista”, nainen oli tuumannut.