Harmi, ettei minua voida valita Pihtiputaan mummoksi. Onneksi sain työpaikan Kotiseudun Sanomista. Sen pihtiputaalaisempaa hommaa en olisi voinut itselleni kuvitella.

Moni tuntee minut varmasti Viitasaaren Seudun ja Wiita-Sanomien toimittajana. Keskisuomalaiseen ennätin kirjoittaa vuodesta 2003.

Olen asunut Pihtiputaalla reilun vuoden. Paula-vaimo ja 4-vuotias Saimi-tytär puolitoista vuotta kauemmin. Alusta asti olemme olleet kiitollisia siitä, kuinka auttavaista sakkia Pihtiputaalla asuu.

Olo on ollut tervetullut, kun tuntemattomatkin tervehtivät ulkona. Naapureiden auttaminen ja avun saaminen ovat itsestäänselvyyksiä. Kaikkialla Suomessa asia ei ole niin.

Erityisen kiitollinen olen kaikille, jotka auttoivat minua tämän työpaikan saannissa. Suosittelijoita löytyi Pihtputaalta ja Kinnulasta. Sana kiersi, että olisin tulossa pitämään paikallista lippua korkealla.

Hauska esimerkki Pihtiputaan ystävällisyydestä löytyi Alkosta. Tykkään keskustella siellä juomasuosituksista asiantuntevien myyjien kanssa. Kerran hätäilin naismyyjälle, että kassalla olisi asiakas odottamassa. Myyjä sanoi, että minäkin olen asiakas.

Pihtipudas on sopivan kokoinen paikka. Kun ihmiset tuntevat toisensa, ympärille syntyy turvallisuutta. Postista löytyy paketti, vaikka saapumisilmoitus olisi hukkunut kävelymatkalla.

Viime lauantaina osallistuin järjestöjen väliseen Karaokesotaan Mantassa. En kuulunut varsinaisesti tuomaristoon, mutta tehtävänäni oli kommentoida esityksiä ja arvioida kuka kilpailua johtaa.

Toivottavasti mukava kilpailu kasvaa ja kehittyy tulevina vuosina. Nyt siinä on sisäpiirikilpailun makua, kun samat joukkueet kilpailevat keskenään vuodesta toiseen. Sydänyhdistyksen joukkue näytti, että mukaan kannattaa tulla uutena. Heti tuli voitto.

Toimituksessa on jo puhuttu, että ensi vuonna mukana saatetaan nähdä Kotiseudun Sanomien joukkue.

Karaokesodassa pihtiputaalaisuusmittarini täyttyi entisestään. Pihtiputaan mummo Kaija Aikioniemi oli leiponut kilpailun parhaille ruisleivät. Itsekin sain sellaisen kiitokseksi.

Kuulin, ettei tuoretta ruisleipää kannata syödä heti. Sen pitää antaa tekeytyä useamman päivän, niin maku ja koostumus paranevat. Niinpä Pihtiputaan mummon leipä on nyt keittiössä kunniapaikalla ja saan ruista ranteeseen pelkästään sen ihastelusta.