Kuntajakoselvitykseen neljän naapurinsa kanssa valmistautuva Kinnula juhli sadan vuoden ikäänsä historiaa kunnioittaen, mutta katse tulevaisuudessa.

Päättäjät vakuuttivat, että 1767 asukkaan kunta pysyy itsenäisenä vielä toiset sata vuotta. Ehkä äänenpainot eivät olleet ihan yhtä varmoja kuin vielä muutama vuosi sitten, jolloin Kinnula viestitti, ettei kunta aio luopua itsenäisyydestään milloinkaan, eikä vielä silloinkaan.

Kinnulan tahto on edelleen se, että päätösvaltaa halutaan pitää omissa käsissä niin paljon kuin suinkin ja mahdollisimman pitkään.

Samalla tavalla ajatellaan Pihtiputaalla, joka juhli sataaviittäkymmentä toimintavuottaan vuosi sitten. Kinnulalaisten tavoin pihtiputaalaiset ilmaantuvat selvityspalavereihin sillä asenteella, että tapaamisissa etsitään naapureiden kanssa uutta yhteistyötä, mutta liitoksiin ei suostuta.

Kunnanjohtajan erottamisesta toipuvan Kinnulan juhla näytti, että tosipaikan tullen terävätkin särmät hiotaan ja lähes jokainen osallistuu yhteisiin ponnistuksiin. Tuloksena oli koskettava, kotiseututunnetta vahvistava juhla.

Kinnulan Peltolassa syntynyt kansanedustaja Mauri Pekkarinen on oiva todiste kinnulalaisuuden pysyvyydestä. Yli puolet elämästään Jyväskylässä asunnutta Pekkarista pidetään Kinnulan omana poikana.

Kansanedustaja luonnehti juhlapuheessaan synnyinkuntaansa lintukodoksi, jonka asukkaista huokuu yhteisöllisyys, toisista välittäminen ja kotiseuturakkaus. Sen verran Pekkarinen myönsi katselevansa Kinnulaa ulkopuolisin silmin, että seuraa välillä kunnan tapahtumia henkeä pidätellen. Pekkarisen viesti oli, että Kinnulassa tarvitaan nykyistä enemmän yhteen hiileen puhaltamista.

Kun Lenin ja Stalin tapasivat Tampereella vuonna 1905 ja nauttivat mustaamakkaraa, Lenin tuumasi kirjailija Veikko Huovisen mukaan Stalinille, että kansa, jolla on tällainen makkara, ansaitsee itsenäisyyden.

Suomessa murtuu peruuttamattomasti jotain korvaamatonta, jos kunnat ajetaan liitoksiin pakolla.