Kinnulan kunnanvaltuusto hyväksyi ensi vuoden talousarvion, joka jäi 343 884 euroa alijäämäiseksi. Sellaista ihmettä ei Kinnulassa muisteta ihan heti tapahtuneen. Valtuutettu Tapio Pekkarinen (kesk) jopa mietti, tehtiinkö nyt Kinnulan satavuotisen historian ensimmäinen alijäämäinen budjetti.
Alijäämä selittyy pääosin sillä, että kunnan tulot vähentyvät 248 000 eurolla. Tuottojen ennakoidaan vähenevän 78 000 eurolla ja valtionosuudet putoavat lähes 170 000 eurolla. Lisäksi kunnan tekemien ostojen lasketaan kasvavan 68 000 eurolla. Alijäämä katetaan taseeseen kertyneellä ylijäämällä.
Kunnanjohtaja Pekka Kanervio arvioi, että jos kunnan talouden tasapainottamis- ja kehittämissuunnitelmaan merkityt toimet lähtevät hyvin käyntiin, talous saadaan tasapainoon jälleen vuonna 2018 ja silloin budjetissa voidaan päästä jopa lähelle nollatilannetta.
Tasapainottamis- ja kehittämistyöryhmä löysi suurimman säästökohteen Muholan koulun lakkauttamisesta, josta saataisiin helpotusta 100 000 euron verran. Kunnanhallitus on esittänyt koulun lakkauttamista, ja valtuuston puheenjohtaja Esko Pelkonen (kesk) kertoi asian tulevan valtuuston käsittelyyn tammikuussa.
Muita säästökohteita ovat muun muassa Pihtiputaan vuodeosaston käytön vähentäminen, puolentoista lääkärin mitoitus, henkilöstön luontainen poistuma, määräaikaisten vähentäminen ja kyytien kilpailutus. Tuottoja odotetaan muun muassa asuntojen, rivitalon, tonttien sekä Bitin myynnistä.
Ison päiväkotiurakan jälkeen Kinnulan investoinnit jäävät ensi vuonna pienemmälle, vain 360 000 euroon. Suurin menoerä on koulujen saneeraus, johon varattiin 100 000 euroa. Seuraavana vuonna kunnan on taas jo varauduttava isompaan investointipottiin, kun jätevedenpuhdistamolle on viimein tehtävä jotakin.
Esko Pelkonen huomautti, ettei alijäämäisen talousarvion tekemistä pidä pelätä. Hänen mielestään ei ole järkevää yrittää vääntää budjettia väkisin plusmerkkiseksi, jos sen jälkeen tehdään kuitenkin puolen miljoonan euron tappiota.
— Nyt kaikki ainakin tietävät, että näyttää pahalle ja voimme ajatella realistisesti, Pelkonen korosti.