Suomella on monta syytä juhlia kohta sata vuotta kestänyttä itsenäisyyttään.
Suomi oli osana Venäjää vuodet 1809-1917, joten itsenäisyyttä on eletty kahden vaalikauden tai olympiadin päästä yhtä pitkään kuin aikaa keisarillisen Venäjän suuriruhtinaskuntana.
Suomalaiset säilyttivät kansalliset erityispiirteensä ja identiteettinsä välillä ankariksi äityneistä venäläistämistoimista huolimatta. Ehkä vielä sitkeämpää halua erottautua kansakuntana muiden joukossa osoittaa se, ettei meistä tullut sydämeltämme ruotsalaisia, vaikka sitä yritettiin melkein 660 vuotta.
Toisen maailmansodan jälkeen suomalaiset ovat päässeet näyttämään yhteiskunnan ja hyvinvoinnin rakentamiseen liittyvän osaamisensa. Saavutuksia himmentävät vain vähän viime lamavuodet, joista syntynyttä voivottelua ja kohua Mika Waltarin luoma romaanihenkilö Sinuhe egyptiläinen kuvaisi kärpäsen surinaksi korvissaan.
Suomalaisuuden pitkässä historiassa kymmenen heikommin mennyttä vuotta saavat aivan liian suuren painon. Mitä lopulta merkitsee se, jos turvallisen, toimivan ja elintasoltaan ja vauraudeltaan maailman parhaisiin kuuluvan maan talous laskee kymmenien vuosien tasaisen kasvun jälkeen muutaman prosentin. Meillä ei ole syytä kangistua ja käpertyä itseemme, vaan jatkaa pää pystyssä valitsemallamme tiellä.
