Mikäpä sen kiehtovampaa kuin jossittelu. Kuten se, että Suomi voisi viettää 100-vuotisjuhliensa sijaan 275-vuotisjuhlia.
Kovin moni ei taida tietää, että Venäjän keisarinna Elisabet antoi vuonna 1742 Elisabetin manifestin, jossa hän lupasi tehdä Suomesta itsenäisen kuningaskunnan.
Minä en ainakaan tiennyt, ennen kuin luin artikkelin Wikipediasta. Yksityiskohdat koulun historiatunneilta ovat toki jo kovin hämäriä, mutta tuollaisesta meille ei kerrottu, se on varmaa.
Keisarinna antoi julistuksensa pikkuvihan aikana, jolloin Venäjä miehitti Ruotsilta valtaamaansa Suomea. Suomen kuninkaaksi ehdotettiin saksalaista Holstein-Gottorpin herttuaa Karl Peter Ulrichia, josta myöhemmin tuli Venäjän kruununperijä ja tsaari Pietari III.
Poliittinen tilanne muuttui kuitenkin pian ja Elisabet unohti puheensa Suomen kuningaskunnasta. Tokkopa tuo itsenäisyys olisi näihin päiviin asti kantanutkaan maailman melskeissä, koska suomalaisille ei ollut vielä tuohon aikaan edes kehittynyt kunnollista käsitystä omasta kansakunnasta.
Herkullinen jossittelun lähde on myös tohtori Risto Volasen uusin teos ”Suomen synty ja kuohuva Eurooppa”.
Sitä lukiessa muistui mieleen, että Suomihan voisi olla alueeltaan paljon suurempi. Se olisi tosin merkinnyt Ahvenanmaan jäämistä Ruotsille.
Suomen sodan jälkeen Haminan rauhassa vuonna 1809 Ruotsi menetti Suomen Venäjälle, joka halusi myös sotilaallisesti tärkeän Ahvenanmaan.
Kompromissina Venäjän tahto toteutui, mutta Tornionjoen takainen suomalaisasutus jäi Ruotsille. Jos raja olisi vedetty Kalix- eli Kainuunjokeen, Suomella olisi lisää Lapinmaata ainakin neljäsosa enemmän nykyiseen Lappiin verrattuna.
Ja miltä näyttäisikään Ruotsi nyt, jos Tanskan salmet olisivat jäätyneet Suomen sodan aikaan talvella 1809 ja Tanska olisi voinut hyökätä Ruotsiin aiotulla tavalla, ja samaan aikaan Venäjän hyökkäykset Ahvenanmaan ja Merenkurkun yli Ruotsiin olisivat onnistuneet?
Ruotsihan on elänyt rauhan aikaa Suomen sodan jälkeen, mutta tuossa tapauksessa tuskin olisi.
Erikoinen historian oikku koettiin Oolannin sodassa. Mannerheim julisti talvisodan päiväkäskyssään, kuinka ”vuosisatainen vihollisemme jälleen hyökkää maahamme”, ja uhka olikin yleensä tullut aina idästä.
Mutta vuonna 1854 suomalaiset taistelivat uskollisesti venäläisten valloittajiensa kanssa länttä vastaan, kun ”seilas engelsmanni Suomemme rannoilla”. Ja olihan siellä fransmannejakin tuhoamassa Bomarsundin linnoitusta Ahvenanmaalla.
Talvisodassa olikin jo Englannin ja Ranskan vuoro tarjoata apujoukkoja, kun venäläiset olivat Suomen kimpussa.
