Ovatko hyvät tavat unohtumassa? Sitä tulin miettineeksi, kun asia nousi esille juttukeikoilla ihan äskettäin, nimittäin vanhusten virkistyspäivässä Kinnulassa, Pihtiputaan mummon brändityöpajassa ja ennen kaikkea Putaanvirran koulun kiusaamis- ja häirintäjuttua tehdessäni.

Tietysti ihmiset ovat aina käyttäytyneet sekä hyvin että huonosti. Ei pidä yleistää, että ennen oli kaikki paremmin. Päinvastoin suomalaisten on kehuttu muuttuneen paljon avoimemmiksi ja eurooppalaisemmiksi kuin vielä 30-40 vuotta sitten.

Jotain perää siinä silti taitaa olla, että piittaamattomuus ja itsekkyys ovat lisääntyneet. Toisen ihmisen kunnioitus ja hyvä käytös unohtuvat, kun oma napa on lähimpänä. Kaikki ei ole kohdallaan, jos koulussa ei pystytä pitämään näppejä erossa kaverin tavaroista tai takapuolesta.

Ilta-Sanomissa kiinnitti huomiota juttu, josta selvisi, ettei esivaltaakaan aina kunnioiteta. Tampereella Särkänniemen parkkipaikalla kaksi kantasuomalaista nuorisojengiä otti toisistaan mittaa sekopäiseksi kutsutussa joukkotappelussa. Sitä seuranneet kuulustelut olivat poliisille ikävä yllätys.

Rikosylikomisario Jari Kinnunen kertoi lehdessä, että nuorten herrojen asenne oli poikkeuksellista. Komisario sanoi, että harvoin tulee esiin sellaisia asennevammoja, että tutkijoita ruvetaan uhkailemaan väkivallalla. Yleensä pahimmatkin pukarit rauhoittuvat kuulusteluihin mennessä ja siellä ollaan jo kohteliaita puolin ja toisin.

Huonosta käytöksestä tulee mieleen parikin tuoretta juttua kavereiden Facebook-sivuilta. Nämä tapaukset eivät ole aivan lähiseudulta.

Kertoja oli pysäköinyt autonsa myymälän eteen, kun toisessa parkkiruudussa ollut auto lähti valumaan ilman kuskia. Hän ehti hätiin avaamalla oven ja kääntämällä rattia, jotta auto ei osunut viereisen auton perään. Mies pysäytti liikenteen hetkeksi työntääkseen auton toiselle puolelle katua.

Tässä vaiheessa auton omistanut nainen tuli kaupasta ja ihmetteli, kun auto oli siirtynyt. Mies selitti asian, mutta nainen vastasi vain, ettei hän ikinä unohda käsijarrua. Rouva kohautti olkaansa ja lähti äkäisenä tiehensä kiittämättä hyväntekijäänsä.

Toisen tapauksen sankari pelasti lapsen juoksemasta vilkkaasti liikennöidylle tielle, kun autoja oli juuri tulossa. Lapsen vanhempi keskittyi puhumaan kännykkäänsä. Pelastaja sai kiitoksena kulmien kurtistuksen ja äkäisen hymähdyksen. Puhelukin jatkui niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Miten se vanha sanonta kuuluikaan – kiittämättömyys on maailman palkka.