Mietipä tätä. Ratsian perustamisesta on ehtinyt vieriä jo 41 vuotta.

Juha Aunolan, Jyri Honkavaaran, Pasi Kuusjärven ja Rudi Lukkarisen muodostamalla kokoonpanolla Ratsia voitti kevättalvella 1979 rockin SM-kilpailuissa Seinäjoella uuden aallon sarjan.

Bändin tunnetuin kappale Lontoon skidit on nerokas. Jyri Honkavaaran kirjoittama tarina kulkee jotenkin niin, että Lontoossa nuoret, sanottiinko silloin vielä teinit, valittavat olevansa ikävystyneitä.

Vastaukseksi Ratsia paljasti, että Pihtiputaalla tansseissa pyörähdellään korkkareissa, keikoilla soittaa Humppa-Veikot, baari on kiinni, Krouvista ajetaan pihalle ja ulkona on kylmä. Ratsia kysyy, mitä enää voi tehdä. Vastaus: ei mitään.

Kappale kolahti muihinkin kuin paikallisiin nuoriin.
Heti Seinäjoen-kisan jälkeen Seppo Kahilainen sai puhelinsoiton Niilo Kuusjärveltä, Pasin isältä. Niilon toive oli, että tanssijärjestäjänä kunnostautunut Seppo ryhtyisi luotsaamaan bändiä eteenpäin ohi viidemaailman karikoiden.

Yhteistyö oli tuloksellista: Ratsia kuuluu suomalaisen punkin legendoihin ja Seppo Kahilaisen työ keikkamyyjänä ja tapahtumajärjestäjänä jättää jäljen suomalaiseen yrityshistoriaan.

Kahilainen teki kunnanvaltuuston kokouksessa aloitteen Ratsian muistamisesta. Ajallisesti esitys osuu kohdalleen. Asiallisestikin sille on hyvät perusteet.

Muistamisen muoto on muuten avoin, mutta näköispatsasta Kahilainen ei ole Ratsialle puuhaamassa.
Jotain kuitenkin. Ehkä sopivaan paikkaan luonnonkivi ja siihen laatta. Harjoitusluolien seiniä ei taida enää löytyä. Turisti-Hotellikin on purettu ajat sitten.

Ratsia oli aikanaan kova juttu, vaikka bändi ei noussut ihan terävimmälle huipulle.

Kun Pelle Miljoonan lämmittely ei riittänyt, Ratsia siirtyi Lidolta Kahilaiselle. Keikkoja löytyi Elmun saleista ja tanssipaikoilta. Ensimmäisen lavakeikan mestaruuden jälkeen Ratsia soitti Lappajärvellä.

Seppo Kahilainen virnisteli, että Ratsian pojat olivat kovapäisiä kuskattavia. Mieleen on jäänyt erityisesti terävänä kaverina tunnettu Jyri Honkavaara.

– Kun älyyn yhdistyivät vahvat mielipiteet, ja niitä oli minullakin, voi sanoa, että keikkamatkat menivät nopeasti.

Epäilen, etteivät ratsialaiset kaipaa patsasta tai paasia. Mutta miten olisi tylsän Pihtipudas-salin nimen vaihtaminen Ratsia-saliksi?