Pihtipudas tunnetaan monesta myönteisestä asiasta, mutta myös itsenäisen Suomen historian raskaimpiin kuuluvasta rikoksesta, neljän työtään tehneen poliisin surmasta.
Humalassa väkivaltaisena tunnettu Tauno Pasanen ampui Korppisilla 7. maaliskuuta 1969 häntä hakemaan tulleet Veikko Riihimäen, Onni Saastamoisen, Pentti Turpeisen ja Mauno Poikkimäen. Tapahtumasta muistuttaa pysyvästi jykevä hautakivi Pihtiputaan sankarihaudan vieressä.
Pihtiputaan synkän perjantain jätti suomalaisten kansalliseen muistiin Mikko Niskasen aiheesta herkällä kädellä ohjaama elokuva Kahdeksan surmanluotia. Elokuvaa on arvosteltu Niskasen itsensä esittämän Pasin nostamisesta sankariksi. Kukaan ei kuitenkaan kiistä sitä, etteikö Niskasen kuvaus 1960-luvun talouskasvusta osattomaksi jääneen maalaisköyhälistön elämästä ole niin riipaisevan todentuntuinen, että se tekee Kahdeksan surmanluodin katsomisesta ajoittain ahdistavaa.
Sattuneesta syystä lähiviikkoina puhutaan taas hyvinvointivaltion säilyttämisestä, työllisyydestä, vanhustenhoidosta ja syrjäytymisen ehkäisemisestä. Aiheet ovat tärkeitä, eikä niiden eteen tehtävien toimien soisi jäävän vain puheiden asteelle. Korppisen kohtalokkaat laukaukset on hyvä pitää mielessä. Umpikujaan ajautunut ihminen voi olla valmis epätoivoisiin tekoihin.
