Enää vajaa kuukausi jäljellä elämää Bristolissa. Vaikka onkin ollut mukavaa, niin olemme kaverini kanssa alkaneet laskea päiviä siihen, kun jätämme Iso-Britannian taaksemme.
Meille on muodostunut tavaksi käydä lähes joka ilta haahuilemassa uusilla alueilla kävellen, ja samalla pohdiskelemme Iso-Britannian ja Suomen eroavaisuuksia.
Viime maanantaina kolmenkymmenen kilometrin salilla pyöräilyn jälkeen eroavaisuuksia riitti pohdittavaksi niin paljon, että pieni iltalenkki kasvoi kymmenen kilometrin lenkiksi. Loppumatkasta teki mieli vääntää itkua, kun jalkoihin sattui niin vietävästi.
Eipähän tarvinnut mennä salille seuraavana päivänä.
Yksi suuri eroavaisuus on jätehuolto täällä ja Suomessa. Bristolin katuja tallustaessa voi olla varma, ettei roskiksia löydy vilkkaidenkaan kävelykatujen varresta keskustan ulkopuolelta. Kävelimme yksi päivä noin neljän kilometrin verran lähiympäristössä tutkimusmielessä, ja ensimmäinen roskis sattui neniemme eteen vasta, kun pääsimme takaisin kampusalueelle.
Lisäksi tuolla tuskantäyteisellä kymmenen kilometrin lenkillä huomasimme, kuinka Yhdysvaltojen tyylistä täällä meininki on roska-astioiden tyhjennyksen suhteen. Kun on sen aika, ihmiset raahaavat roska-astiansa teiden varsiin; mukaan lukien pulloja täynnä olevat saavit, sillä täällä ei tunneta panttisysteemiä. Kadut näyttävät surullisen sotkuisilta kyseisinä iltoina.
On toinenkin eroavaisuus, joka meitä kovasti turhauttaa. Nimittäin täältä ei saa ostettua yksittäisiä jäätelöitä mistään muualta, kuin todella pienistä kaupoista. Muualla myydään vain paketteja, joissa on vähintään neljä jäätelöä.
Täällä oli erittäin lämpimiä päiviä muistaakseni helmikuun loppupuolella. Päätimme kaverini kanssa ostaa paketin uusia Kinder-jäätelöpuikkoja, joita voisimme sitten syödä kevään mittaan. Paketissa oli kymmenen jäätelöä, joista söimme yhdet helmikuussa. Lämpimät kelit palasivat hetkeksi pari viikkoa sitten, ja menimme vesi kielellä hakemaan jäätelöitä pakastelokerostani.
Avasin lokeron, ja siellä oli vain kasviksia. Järkytyin. Tunne oli pahempi kuin viime aikojen Brexit-ahdistus. Joku viidestä kämppiksestäni oli pistänyt kahdeksan jäätelöä parempiin suihin.
Marssimme suomalaisten kirosanojen saattelemana kampuksen pikkuputiikkiin ostamaan pienet mehujäät.
Suomalaisten tavoin emme asiasta kämppiksilleni sanoneet, vaan vielä välillä kyräilemme muistellen tätä tragediaa.
