Viime aikoina olen törmännyt oudolta tuntuvaan ilmiöön. Siinä monet vaatteet tai tarvekalut ovat hukassa, vaikka ne lopulta ovatkin tallessa eli siellä missä niiden pitääkin olla.

Otetaan esimerkiksi silmälasit. Jotta näkisin tarkasti lähelle ja kauas, minulla pitää olla kolmet lasit. 

Miten niin kolmet, arv. lukija kysyy heti. Siksi, että parhaat kakkulat näyttöpäätteellä työskentelyyn ovat vanhat lukulasit, joilla ei näe enää lukea lehteä tai kirjaa. Oikeaan lukemiseen pitää käyttää uusimpia lukulaseja.

Kolmannet lasit ovat kaukolasit. Niitä en tarvitse normaalissa elämässä, mutta autoa ajaessa ja televisiota töllöttäessä kyllä.

Kun laseja on kolmet, riski siihen kasvaa, että jotkut niistä ovat hukassa. Tai eivät oikeasti hukassa, vaan omilla jäljilläni. 

Jos ne eivät löydy kohtuudella, kävelen takaisin samaa reittiä sinne mistä olen hetki sitten tullut. Yleensä lasit löytyvät ja samalla palautuu mieleen tilanne, jossa ne olen itseltäni piilottanut.

Olen kantapään kautta oppinut, että on viisasta valita kuhunkin työhön sopivat lasit. Käynnistymään suostumatonta perämoottoria ei kannata lähteä korjaamaan uusimmat lukulasit paidan rintataskussa, muuten voi käydä niin, että lasit hukkuvat ihan kirjaimellisesti.

Olen suosinut entisen Tiimarin parin euron laseja. Olisinpa ottanut yhdet niistä mukaan laiturille, kun yritin selvittää, missä on vika.

Kumarruin perämoottorin ylle kääntääkseni sen asentoon, jossa potkuri nousee veden pinnalle. Juuri kun homma oli onnistumassa, rintataskuni keveni ja vedestä kuului plop!

Uudet lasit painuivat Heinäjoen tummaan veteen ja upposivat ilmeisesti samalla vauhdilla pohjalietteeseen. Jo etukäteen toivottomaksi arvioimani etsintäoperaatio jäi tuloksettomaksi.

Toistaiseksi noloin hukkaamistapaus sattui muutama päivä sitten. Vastasin kotona ruokatunnilla asiakkaan puheluun. Pitkänlaiseksi venähtäneen jutustelun aikana huomasin, että on aika lähteä takaisin työpaikalle.

Jatkoin puhelua ja laitoin kengät jalkaani. Seuraavaksi kiskoin takin päälleni.

Ja sitten aloin etsiä puhelinta. Tarkastin pariin otteeseen keittiön ja olohuoneen pöydät, mutta puhelinta ei löytynyt. Yhtäkkiä tajusin, että puhelinhan on siinä missä sen pitääkin olla. Korvallani.

Paljastin asian puhekaverilleni. 

– Olisitpa kertonut heti, että olet hukannut puhelimesi, hän vastasi vakavaan sävyyn.

– Minä olisin voinut antaa melko varman vinkin mistä puhelimesi löydät.